Herra Fox (George Clooney) joutui vaihtamaan kanavarkaan vauhdikkaan työn kunniakkaammaksi perheenlisäyksen saapuessa. Perheeseen kuuluu 12 ketunvuotta myöhemmin poika Ash (Jason Schwartzman) ja vaimo (Meryl Streep). Eksistentialistinen kriisi ja kolme ilmiselvää kohdetta herättää kanavarkaan toimintahalun siihen Viimeiseen Isoon Keikkaan. Se on aktio ja rosvotut retaleet aiheuttavat ison reaktion ja kaiken lisäksi Foxin veljenpoika Kristofferson (Eric Chase Anderson) sotkeutuu asiaan ollen mm. luonnonlahjakkuus mätkymailassa.
Wes Anderson ohjailee sovitusta Roald Dahlin kirjasta ja hän myös laajentaa sen kuvaamaa maailmaa. Toteutus on miellyttävästi arkaainen stop-motion ja huumoriakaan ei ole unohdettu tarinasta joka voisi olla erittäin synkkä. Sanomattakin on selvä että rosvouksen kohteeksi joutunut kolmikko on viimeisen päälle ilkeä ja siideriä hörsivä Franklin Bean (Michael Gambon) on ilkein heistä ja Rat (Willem Dafoe) on hänellä töissä. Teemana on kuitenkin ihmisen kasvaminen nuoruuden hurjapäisyydestä isän vastuullisuuteen ja se ei todellakaan ole helppoa.
George Clooney on täydellinen ääni renttucharmikkaalle Foxille ja Meryl Streep on järjen äänenä ukolle joka kaipaa nuoruutensa hurjapäisyyttä. Michael Gambon on äärimmäisen ilkeä Bean ja muutenkaan pääasiassa Hollywood-nimistä koostuvaa roolitusta ei voi moittia. Willem Dafoe on erityisen liero Rat joka on nimensä mukainen ja psykoottisen häijy.
Stop-motion, Wes Andersonin varsin satumaisen ilmaisun tyyli ja verbaalivätsijä Roald Dahl sekoittuvat tehosekoittimessa varsin maukkaaksi välipalaelokuvaksi. Suurin heikkous on juurikin elokuvan toiminnallisuudessa, sillä mukana olevat hahmot ja tarinalinjat kelpaavat paljon suurempaankin. Kekseliäästä Ketusta kertova kertomus kuitenkin käy keventävänä kinokokemuksena kepeästi.
