Superälykäs rikostutkija Lincoln Rhyme on halvaantunut lähes kokonaan kaulasta alaspäin. Hän pystyy käyttämään yhtä sormea. Kaunis passipoliisi Amelia löytää raa’asti murhatun miehen junaradalta. Koska halvaantunut Rhyme on selvästi ainoa joka pystyy selvittämään tällaisia juttuja, pyytää rikospoliisi apua häneltä, ja kun nyt sattuu olemaan vähän tylsää niin mikäs siinä. Niinpä toimisto pystyyn Rhymen huoneeseen. Mutta Rhyme vaatii, että Amelia tulee mukaan juttuun, hänen raajoikseen… pian selviää että he jahtaavat aivan sairaan pahaa sarjamurhaajaa. Hui että.
Tässä sitä nyt ollaan. Jälleen yksi hyvillä näyttelijöillä, mutta huonolla käsikirjoituksella ja ärsyttävän basicilla ohjauksella varustettu Uhrilampaat-kopio. Juonenkäänteet eivät ole kovin vaikeasti arvattavissa, eikä leffa onnistu edes jännittämään missään vaiheessa. Denzel Washington varastaa shown, tehden yhden uransa parhaista rooleista, harmi vaan että sattui tällaiseen leffaan. Myös Angelina Jolie on hyvä, ja näyttää myös siltä. Ed O’Neill on jees, mutta saa liian vähän aikaa ruudulla.
Ja on se Rhyme kova jätkä. Halvaantunut kaulasta alaspäin, mutta heittää huoletta läppää vammastaan ja setvii visaista sarjamurhaa sängyn pohjalta. Tuodaan muutama perhanan hämäräperäinen johtolanka näytille, niin mies kelailee hetken ja ilmoittaa tietävänsä tarkalleen mistä sarjamurhaajan jättämissä vihjeissä nyt on kysymys. Muutama brutaali kohtaus “uskottavuutta” tuomaan, ja loppuun pieni “yllätys.” Hohhoijaa.
Luunkerääjä on tylsä klisepommi, jota en suosittele kenellekään.
