Ozzy Osbourne, tuo Ameriikan tädeissä pahennusta herättävä moppitukka, joka joskus lepakoiltakin on päitä purrut keikan aikana. Ozzy ei ole koskaan ollut sivistynyt viihdyttäjä vaan itseään hulluksi tituleeraava sonni. Tuosta lepakkohommasta muistan lukeneeni, että joku yleisöstä oli joskus heittänyt lepakon lavalle. Ozzyn nuorempana harrastelemien kaiken maailman pölyjen vaikutuksen alaisena heppu puraisi lepakolta hetken mielijohteesta pään pois ja loppu onkin legendaa… noin jostain luin joskus.
Mennäänpä sitten itse pläjäykseen. Jälleen kerran sananen kärkeen hiukan teknisistä ominaisuuksista, koska kyseessä on musahomma. Kuvasuhde 4:3, äänen saa valittua stereon tai 5.1:n väliltä. Ainakin oman kotiteatterin ääniasetusten vakiokalibraatiossa 5.1:n basso on turhan tanakka ja koska ruuveja ei viitsi väännellä niin homma tuli nautittua stereona ja äänenlaatu on erinomainen. Levy on koodivapaa, mutta kuva NTSC-formaattia. Joten jos suunnittelet plätyn hankkimista niin tarkista ensin DVD-soittimen kyky toistaa kyseistä formaattia.
Katsoja herätetään tunnelmaan kakkospiisin aikana sanoin “Luuletteko että täällä on joku Ray Charles lavalla?, I’m Ozzy, man! Taltiointi on vuodelta -93 ja biisit keskittyy pääasiassa ensimmäisiin levyihin. Kokonaisuus on editoitu kasaan useammista hyvin erilaisista keikoista ja homma onkin enemmän musiikkivideomainen kuin varsinainen keikkataltiointi. Nähdäänpä biisissä “Black Sabbath” lavalla mister Tony Iommi sekä muut mustan sapatin legendaariset pelimannit. Editointi on omaan makuun liian tykittävää ja musavideomaisuus ei jaksa oikein viehättää.
Zakk Wylde on melko kepittäjä ja pistää edesmenneen Randy Roadsin kuviot mallikkaasti tuutista pihalle. F-wordia viljellään tiheään välispiikeissä kuten asiaan kuuluu. Ozzystä pitäville tämä pläjäys on pakkohankinta, mutta pienoinen pettymyshän tämä tilkkutäkkimäinen homma kuitenkin.
