Tarjoutui minulle houkutteleva tilaisuus tässä eräänä päivänä katsastaa etukäteen kohuttu jatko-osa legendaariseen toimintaelokuvaan. Olin aluksi hieman skeptinen, sillä jatko-osista on melko huonoja kokemuksia. Hyi minua, sillä elokuva ei vastannut ollenkaan odotuksiani.
Se oli nimittäin hyvä.
Terminator 3: Koneiden kapina alkaa muutaman vuoden jälkeen samasta tilanteesta, mihin jäätiin. John Connorin (Nick Stahl) äiti on kuollut leukemiaan ja suojellakseen ihmiskunnan tulevaisuutta hän on pyyhkinyt kaikki pankkitilinsä, sossunumeronsa ja muut todisteet olemassaolostaan ja elää salaista elämää.
Kuitenkin tulevaisuudesta lähetetään jälleen robotti, tällä kertaa kurvikas supermalli Kristanna Loken elikkä T-X, jonka tarkoituksena on tappaa ihmisten tulevat tärkeät kenraalit. Ihmiset puolestaan lähettävät oman Terminaattorinsa (Arska!!!) jonka tarkoituksena on suojella John Connoria, etteivät koneet löytäisi häntä, sekä erästä ihmisten vaikuttajaa, joka itse asiassa lähettikin hänet tulevaisuudesta…
Olin todellakin epäileväinen tämän kymmentä vuotta edellisen megahitin jälkeen ilmestyvää jatko-osaa kohtaan, mutta se yllätti minut kuin hyvä palvelu massateinien kansoittamassa Mäkkärissä.
Elokuva on täydellistä viihdettä. Autokaahailuja, isoja aseita, sekä tällä kertaa myös kurvikkaita naisvartaloita löytyy tarpeeksi, muttei kuitenkaan makiaa tarjota mahan täydeltä. Myös pakollista , mutta hyvin toteuttua ja melko hilpeää elokuvaa tasapainoittavaa synkkää harmageddon- spekulointia löytyy varsinkin elokuvan loppupuolella. Itse asiassa nykypäivän maailmantilanteen huomioonottaen tuo Judgement Day- teema on melko tyylikkäästikin sovitettu elokuvaan ilman että sorrutaan itsesäälissä rypemiseen.
Mutta elokuvasta löytyy toki myös hyymoria ja varsin riemukasta sellaista. Ohjaaja Jonathan Mostowin edellinen teos U-571 oli sellaista jenkkituubaa, etten uskaltanut seuraavaan puoleen vuoteen koskea amerikkalaiseen sotaelokuvaan, mutta Terminator-skaalan mies hallitsee täydellisesti.
Tekijät itsekin ovat tajunneet äksönelokuvien olevan usein melko väkinäisiä ja tällä kertaa sekä sarjan edellisten osien että muiden saman genren elokuvien epäloogisuuksille naureskellaankin pitkin elokuvaa aina Arskan aurinkolaseista lähtien (Talk to the Hand-kohtaus oli suosikkini!!!)
Eivätkä näyttelijätkään ole hullumpia. Kristanna Lokenin robottiroolilta ei paljon taitoja vaadita mutta hänen kieltämättä hyvin treenatun kroppansa kiemurtelu auttaa säilyttämään ainakin kolmijalkaisten katsojien mielenkiinnon koko parituntisen ajan. Grrr…
Myös iso Arska vetää kahdennenkymmenennen kerran sen saman mutta ah niin mieltä alentavan kommandoterminaattorirambo-roolinsa. Sitä paitsi sitä aksenttia on hauska kuunnella. Myös Nick Stahl ja Claire Danes onnistuvat mainiosti “sankariparina”.
Mitäpä enemmän sanomaan? Eihän tätä voi haukkua kun on tehty jämäkkä ja koossa pysyvä äksönpaketti. Suosittelen ehdottomasti etenkin kaveriporukassa yhden illan vietoksi.
She’ll be back…
