The Hills Run Red käynnistyy hyvin häiriintyneellä kohtauksella pojasta silpomassa omia kasvojaan kaikkien tunteman Mockingbird-lastenlaulun säestämänä. Erittäin upean ja tunnerikkaan alkukohtauksen jälkeen leffassa mennään koko ajan huonompaan suuntaan, mutta kokonaisuudeltaan The Hills Run Red on aivan asiallinen keskiverto kauhupläjäys.
Tyler (Hilgenbrink) on hullaantunut tarinaan kauhuelokuvasta, joka on huhujen mukaan niin pelottava ja raaka, että kaksikymmentä vuotta aikaisemmin teos vedettiin pois elokuvateattereista ja ohjaaja katosi mystisesti samoihin aikoihin, eikä kyseistä leffaa enää löydy mistään. Salapoliisia leikkivä päähenkilömme houkuttelee parhaan kaverinsa ja tyttöystävänsä mukaan tutkimusretkelleen, jonka ainoa johtolanka on kadonneen ohjaajan tytär. Mitä pelottavaa elokuva sisältää? Miksi siitä ei löydy kopioita? Ja mihin ihmeeseen ohjaaja on kadonnut?! Siis iik.
Tekijät ovat pyrkineet välttämällä välttämään kaikki kauhuelokuvien kliseet ja ajoittain jopa pilkkaamaan niitä. John Domprow’n käsikirjoitus ja John Carchiettan keksimä tarina ovat keskivertoa parempaa laatua nykykauhuteollisuuden keskellä. Pohjustus on peruskauraa ja eteenpäin kuljetus jouhevaa, pitäen jännityksen tunteen mukavasti yllä, mutta useammastakin lopputwististä huolimatta leffasta jäi pienoinen tekemällätehdyn maku suuhun. Teennäinen lopetus syö kokonaisuutta, onnistuen olemaan enemmänkin hilpeänhauskaa seiniinjuoksentelua kuin pelottavaa kauhua. Keskivaiheilla elokuva tuntui tarinansa avulla paikoittain jännittävältä, mutta lopun tykitys pilaa tunnelman tyystin.
Näyttelijöiden suorituksia ei pysty ainakaan kehumaan ja minimaalista neliöihmissuhdedraamaa lukuunottamatta roolit sisältävät lähinnä kurkkusuorana kirkumista. Australialaislaulaja-näyttelijä Sophie Monk erottuu tönkköydellään negatiivisesti edukseen ja kolmikymppisen neidon rinnat ehtivät tulemaan yleisölle tutummaksi kuin päähenkilön tarpeet dokumenttinsa toteuttamiseen.
Vartti on kulunut elokuvan lopputeksteistä ja kehuttavia asioita ei tule millään mieleen, mutten voi olla torjumatta faktaa, että viihdyin elokuvan parissa sen kestonsa ajan oikein hyvin ja enemmän tunteisiin kuin faktoihin perustavani leffa-arviomittari osoittaa ehdottomasti kolmeen tähteen. Kauhuelokuvista kiinnostuneille tätä on helppo suositella, mutta vain laatuelokuviin panostaville ei. Loistava valinta perjantai-illan istujaisiin.
