Fellinin myöhäisvuosien tuotantoon kuuluva Ginger ja Fred on lyhyesti sanottuna elokuva tv-maailmasta. Pientä mustaa taikalaatikkoa tarkastellaan siinä ikäihmisten näkövinkkelistä; Ginger ja Fred eli Amelia ja Pippo (Masina & Mastroianni) ovat herttaisia vanhuksia, mutta lisäksi aikansa suurtähtiä. Kauan sitten tämä fiktiokaksikko tanssi itsensä yleisön sydämiin esittäessään Ginger Rogers & Fred Astaire -imitaatiotaan.
Leffan startatessa sekä Amelia että Pippo ovat jo vuosia eläneet omilla tahoillaan omaa elämäänsä. Kutsu suureen tv-show’hun saa kaksikon palaamaan yhteen, vaikka ei tietenkään aivan suin päin. Tilaisuuden houkuttelevuuden kanssa kilpailevat epäilys omasta kunnosta sekä kiihkeätahtisen ja elämää vampyyrin tavoin imevän median raakuus. Nostalgialla on kuitenkin voimaa. Se kampeaa ikäparin parketin reunalle, saa Amelian kaivamaan vanhan peruukkinsa nk. naftaliinista ja Pippon mahduttautumaan mustaan pukuunsa. Liveyleisön pauhussa on jotakin vastustamatonta – ja onhan entisen tanssiparin silmissäkin sitä tiettyä pilkettä.
Visuaalisesti tämä elokuva ei hehku ja räjähtele kuin vaikkapa Fellinin Rooma. Toisaalta, eihän televisioruudustakaan ollut vielä tuolloin teknisesti valkokankaan varsinaiseksi haastajaksi. Selkeästi leffasta voi kuitenkin huomata mestarin oman jaksamisen olleen hiipumaan päin. Kuten monet ikääntyvät taidemaalarit, Fellinikin näyttää maalanneen teostaan aiempaa yksinkertaisemmin vedoin. Tärkein on silti taltioitunut tabulalle.
Ginger ja Fred ei kehity kovinkaan dramaattiseksi ihmissuhdekertomukseksi, vaikka nimestään päätellen näin voisi kuvitellakin. Sen sijaan Fellini vyöryttää katsojan nähtäväksi persoonalliseen tapaansa kaikenkirjavia henkilöitä ja visuaalisesti vinhoja tapauksia, jotka kommentoivat humoristisen kriittisesti televisiota ja sen tarjoamaa maailmankuvaa. (Välillä yksitoikkoisuuden puolellekin lipsahdellen.) Sen keskellä sekä Ginger että Fred ovat sympatioita herättävä parivaljakko. Kaksikon toimia on vähintään miellyttävä seurata, sillä Fellinin luottonäyttelijät, hänen vaimonsa Masina ja alter egoaankin esittänyt Mastroianni ovat osissaan kuin konvehdit rasiassa – namuja herkullisesti aseteltuina. Erityisellä lämmöllä Fellini vaikuttaa kirjoittaneen Gingerin roolin, sillä Masina pääsee siinä jopa samalle tasolle kuin Gelsominana La Stradassa.
