Hyvän elämänohjeen mukaan virheistä tulisi oppia, mutta elokuvabisneksessä hallitsevat toiset säännöt: alkujaan virheeksi osoittautunut King-filkka Maissilapset porskuttaa nimittäin jo seitsemännessä osassaan. Filmisarjan neljäs osa, Kuoleman sato, näki päivänvalonsa vuonna 1996.
Kuoleman sadon pääniittäjänä toimii raamatullisia sanasia lateleva poikasaarnaaja, ja sankaritar Gracen rooliin on tarttunut niinkin nimekäs tapaus kuin Naomi Watts. Kyse on kuitenkin enemmän Wattsin alku-uran ohdakkeisuudesta kuin projektin vetovoimasta. Watts taitaa b-leffailun ollen valopiste maissipeltojen ylle levittäytyneessä harmaudessa. Pääpahaa tulkkaa sittemmin kameran toiselle puolelle siirtynyt Brandon Kleyla.
Kuolleen Josiah-lapsen johtamat kostojoukot keräävät veristä satoaan irrotettuna alkuperäisen leffan asiayhteydestä, joskin roskakoriin joutuneissa kohtauksissa linkitystä vuoden 1984 leffaan olisi nähty ja sitä paitsi onhan tutun Kingin lyhäristooriin pohjaavan tarinan tehotoisto helposti liitettävissä sarjan jatkoksi.
Aidoksi täytekauhukamaksi Maissilapsien nelososanen sisältää pari kolme komeasti 70’s-kauhulle kumartavaa oikeasti näpsäkkää kohtausta. Toisaalta kuumeilevan leffan unisegmenttien liikaviljely ja lyhyestä kestosta huolimatta suoritettu junnaavuus ärsyttävät. Lapsilauman maanisuudella leikittelevälle leffalle sallisi kyllä muutaman camp-lahtauksella paikattavan lapsuksen, mutta ei viheliäisen vaisua menoa ja uhkaavuuden puutetta. Hämäryydessä suoritetut loppukulttihuudotkaan eivät pelasta, mutta kenties piikkikammoisille leffasta löytyy se kaivattu nollausviihdekerroin.
PS. Leffa sisältää ehkä huonoimman elvytyskohtauksen ikinä. Riemukasta, jos ei muuta.
