Pieni ja kuvauksellinen kaupunki Ranskassa on miljöö ja pitkänhuiskea postimies François (Jacques Tati) päättää nopeuttaa työskentelyään amerikkalaisten oppien perusteella. Valitettavasti hänen kykynsä erottaa fiktio faktasta on hieman rajallinen ja paikallisten asukkien leuat ovat [I]Canis[/I]-suvulta lainattuja. Luvassa on siis melkoisen värikästä meininkiä.
Jacques Tati on niitä Culttüürielitistien rakastamia ohjaajia joiden työtä kehutaan maasta taivaisiin ja joka ei tarjoa “tavalliselle” elokuvaharrastajalle mitään. Aluksi Tatin ensimmäinen pitkä elokuva vaikuttaa sellaiselta, mutta erittäin hitaan aloituksen jälkeen alkaa kohellus jonka aikana extrakiireessä operoiva postimies aiheuttaa ja kokee melkoisen määrän koheltavaa meininkiä.
Pääroolissa ja ohjaajana Tati ilmiselvästi tietää mitä hakee, sillä kuvauksellinen pikkukaupunki omituisine asukkaineen on autenttinen miljöö, juoni ja henkilöhahmot ovat äärimmäisen ohuita ja dialogi on pääasiassa pelkkää päämäärätöntä puutaheinää. Itse asiassa Tatin koheltava postimies on ainoa riitasointu omaa, leppoisaa rytmiään omaavalle kaupungille. Lisäksi Tati tuottaa hupaisuutensa puhtaasti fyysisellä kohelluksella ja visuaalisilla gageilla.
Päällekäyvän ränttätänttä-komedian ystävät jäävät kylmäksi, mutta Tati osaa tehdä hienovaraista hupailua joka vaatii tarkkaavaisuutta. Kaikki eivät tällaisesta lämpene, mutta ei se jätä komedian ystävää kylmäksikään.
