Kuten tiedämme, opettajat elävät turvattua elämää. He käyttävät illat seuraavan päivän oppimateriaalin koostamiseen ja kokeiden korjaamiseen. Se mikä edellisistä toimista jää aikaa, pyhitetään oppilaiden henkilökohtaisten ongelmien ratkaisemiseen. Yleensä opettajat ovat edellisten toimien takia yksineläjiä. Vain suku ja muut opettajat kuuluvat turvaverkostoon.
Mutta sitten on niitä opettajia jotka elävät vastoin yleistä käsitystä katujen ehdoilla. Ja tälläisesta hahmosta on kysymys tässä leffassa.
Frannie Avery (Meg Ryan) on hemaiseva opettaja joka siskonsa (Jennifer Jason Leigh) kanssa jakaa oikeinkin suorasukaisesti mieshuolensa. Siskosten asuinseutuna on New York ja sen ei-paras-puoli. Opettajattaren ikkunan alla tapahtuu raaka naisen murha ja tutkija (Mark Ruffalo) astuu kuvaan. Eikä aikaakaan kun opettajaa lämmittää vällyjen lisäksi rikostutkija.
Jane Campion on yrittänyt luoda tavanomaisesta tarinasta suurta. Pianossa se vielä onnistui, mutta edes Meg Ryanin muodonmuutos pikkusievistä rooleista ihonsa paljastavaan katukruisalijaan ei pelasta leffaa. Tarina on vain yksinkertaisesti heppoinen.
Tuntuu että koko leffa on rakennettu Meg Ryanin katu-uskottavuuden rakentamisen varaan. Jos kuvittelisi, että hänen osassaan olisin ollut vaikka Juliette Lewis, niin mitään uutta leffa ei tarjoaisi. Niin köykänen teos on kyseessä. Kun lisäksi Jane Campionin tyyliin tarina etenee kuin ruohon kasvua seuraisi, ei huonolta vaikutelmalta voi välttyä.
Kuten päähahmojen keskustelukin miesten käytöstä, vastaa leffa huutoon vain yhden illan suhteena. Vuokrakamana katsottava, mutta leffa ei voi suositella edes friikille hyllyn täytteeksi.
