Voi sitä onnen päivää kun huomasin entuudestaan näkemättömän, liian aliarvostetun Mark Dacascosin (Crying Freeman) tähdittämän DNA elokuvan leffakaupan hyllyssä vain 1.99 eurolla. Vielä kun takakannen kuvassa mies komeilee ilman paitaa ja tyly kirves kädessä, niin mitään syytä ostamatta jäämiseen ei ollut.
Dacascos on Borneon saarella oleskeleva lääkäri, joka on joskus tehnyt mullistavan löydön koppakuoriaisesta saadulla entsyymillä. Siitä löytyy lääke keuhkokuumeeseen, kurkkumätään, syöpään ja vaikkapa kuppaaan. Tämä löydös siis siinä samalla, kun hän pelastaa intiaanien henkiä pelkällä laastarilla ja kovalla yrityksellä. Jotain ongelmia löydön esittelemisessä on kuitenkin ollut ja kaavaksikaan asti Mark ei sitä ole saanut väännettyä. Saksalainen tiedemies Wessinger (Das Bootista tuttu Jurgen Prochnow) tulee moikkaamaan ja tekee pikku jekun. Kohta etsitäänkin sitten tiedemiestä ja tämän luomaa hirviötä pitkin viidakoita.
Koko elokuva on käytännössä toteutettu ilman elokuvan tekijöiden omia ideoita. Kaikki hiemankin isommat juonenkäänteet, sekä tietyt kohtaukset on surutta lainattu tunnetuimmista elokuvista. Eikä millään Tarantinon tyylillä, kunnioittaen alkuperäismateriaalia ja hieman lainaten, vaan esimerkiksi koko loppu kärhämä ja hirviö on kuin Predatorista. Tutkimuskeskuksessa ollaan Alienejä kopioimassa ja koko idea monsterin kloonaamisesta on Jurassic Parkista.
Koko elokuvan pilaa vielä ruma toteutus. Örkki ja liian moni muu kohtaus on rumasti tehty, cgi näkyy ja haisee kauas. Sivuosa näyttelijät on ylinäytteleviä pallinaamoja, mutta Decascos ja Prochnow tekevät käsikirjoituksen edellyttämät roolit. Molemmat pystyvät paljon haastavampiin suorituksiin, jos sitä heiltä osaa vaatia. Tällä kertaa ei käsikirjoitus tai ohjaaja heidän taitojaan testannut ja DNA julkaistiinkin suoraan videolle. Se ei ole tekosyy tehdä paska elokuva, mutta eipä tämmöiseltä halpissonnalta pidä sitten mitään odottaakaan.
