Ajattelepa, että yhtenä tavallisena talviaamuna kyllästyt tasapaksuun elämääsi ja toimit kerrankin hetken mielijohteesta, etkä menekkään töihin vaan lähdet käymään jossain aivan muualla. Sitten tapaat jonkun mukavan ihmisen ja pian huomaat olevasi ihastunut. Elämääsi on tulossa säpinää ja olet siitä hyvin onnellinen… mutta kohta saatkin tietää uskomattoman asian: sinulla on jo ollut suhde hänen kanssaan, et vain muista sitä!
Juuri tälläinen on Tahrattoman Mielen perimmäinen idea. Se kertoo Joelista, joka on kokenut kipeän eron ja haluaa poistaa muistot tyttöystävästään päästään. Mahdollisuuden tähän tarjoaa Tohtori Howard, joka on keksinyt laitteen, jolla tuo on mahdollista. Alkaa surrealistinen matka Joelin mielen syvyyksiin ja katsoja ei voi kun katsoa, kun Joel käy läpi muistojaan – ja rakastuu tyttöön uudelleen!
Charlie Kaufman on lievästi sanottuna nero! Käsikirjoitus on täydellinen! Siinä ei ole ainuttakaan vikaa, eikä kukaan voi väittää elokuvan tarinaa liian helpoksi. Elokuvan ymmärtämiseen tarvitsee useamman katsomiskerran, eikä se yhtään edes harmita. Elokuva sekoittaa ikävien ja surullisten asioiden väliin myös huumoria, mikä toimii, toisin kuin jossain muussa elokuvassa. Ehkäpä osin sen takia elokuva on todella helppo katsoa uudestaankin.
Idea on mahtava ja toteutus vielä hienompi. Yhtään sivuhahmoa ei jätetä pohjustamatta ja elokuvan kaikki henkilöt nousevat esille taidokkaasti. Tarina on siitä erikoinen, että tässä jopa sivuhenkilöiden väliset suhteet nousevat rakaiseviksi päähenkilöiden kannalta, vaikka nämä hädintuskin tuntevat toisiaan.
Loistavan käsikirjoituksen lisäksi elokuvalla on onneksi myös osaava ohjaaja ja elokuvan visuaalisuus toimii eduksi itselleen. Kaikki kameranliikkeet ym. sopivat elokuvaan täydellisesti. Maisetmat ovat upeat ja kuva on kongkreettisesti erittäin kaunis. Surrealistinen ympäristö on myös erittäin komeaa katsottavaa. Äänimaailma on miellyttävää ja tunnelmaa pistetään peliin oikein olantakaa. Kuvan ja äänen saumaton yhteistyö on erittäin ihailtavaa katsottavaa. Beckin Everybody Gotta Learn Sometimes pääsee oikeuksiinsa ja jää soimaan päähän viikoiksi.
Näyttelijäpuolikin on elokuvalla hallussa ja kaikki jokainen elokuvan näyttelijöistä on vähintään loistava. Jopa yleensä kehno ja ärsyttävä Elijah Wood on saanut itselleen sopivan roolin ja hoitaa sen kotiin. Jim Carreyn kuminaamakoomikon maine = mennyttä.
Kuten jo varmasti pystyttekin päättelemään, on Tahraton Mieli minusta jokseenkin kuin täydellisyyden ruumiinlistuma. Tai elokuvallistuma, niinkuin sen voisi paremmin ilmaista. Elokuva on mestariteos, joka nousee varmasti klassikoksi asti. Herranen aika, katsokaa tämä elokuva!
nimimerkki: Sandra Dee
