Casablancan katupojat on kertomus katulasten ankeasta elämästä kaikessa kurjuudessa ja yhteiskunnan ulkopuolella. Elokuvan pääosan muodostaa 4 katupoikaa, jotka ovat jättäneet isomman jengin. Yksi pojista haaveilee pääsevänsä pois kaikesta kurjuudesta omalla saarelleen. Pojan kuvitelmat eivät kuitenkaan kauan kestä kun tämä puolivahingossa saa surmansa. 3 pojan ystävää aikoo haudata ystävänsä. Rahaa kun vaan ei satu olemaan, eikä hautausmaakaan ole tarkoitettu tälläisille ”epäpuhtaille” ihmisille. Rahaa kun pitäisi jäädä vielä liimoihin jota haistella, joka tuntuu olevan jokaiselle katulapselle enemmänkin sääntö, kun poikkeus.
Elokuva antaa aiheestaan varsin realistisen ja tinkimättömän kuvan. Katulasten silmistä nähtynä maailma on synkeä ja ankea paikka, jossa voi haaveilla vain paremmasta huomisesta. Tätä ohjaaja Nabil Ayouch korostaa välillä todella kauniilla otoksilla, kaiken ankeuden keskellä. Itse tarina ei ole kovinkaan kummoinen, jopa hieman kliseinenkin. Silti uskottavasti toteutettu ilmapiiri ja hyvät hahmot pelastavat elokuvan perinteiseltä pullamössöilyltä. Elokuva ei erityisemmin saarnaa tai osoita mitään sormella se vaan näyttää kuinka asiat on. Varsin hitaasti etenevä tarina ei tarjoa huimia juonenkäänteitä, tai muutenkaan mitään erikoisuuksia (jos mukaan ei lasketa muutamia elokuvassa esiintyviä animaatiopätkiä),mutta katse jaksaa silti pysyä hyvin itse leffassa. Kerronta ja tarina kulkevat sovusti vierekkäin ja täydentävät näin toisiaan enemmän kuin hyvin.
Näyttelijät ovatkin sitten jo aivan oma lukunsa koko leffassa. Hahmot on paitsi kirjoitettu hyvin onistuvat niissä esiintyvät näyttelijät hyvin. Oman realistisen lisänsä elokuvaan tuo se että rooleissa nähtävät katulapset ovat oikeasti katulapsia. Hollywoodin siloposkiset babyfacet ovat siis kaukana tästä. Pääkolmikon hahmot on myös rustattu hyvin. Jokaisella on oma vahva persoona, jota tukee katulapsi näyttelijät. Kestoltaankin elokuva on saatu juuri sopivaksi, hiemankin pidempänä elokuva olisi varmasti toiminut, mutta leffa saa sanottua mitä sillä on sanottavana reilussa puolessatoistatunnissa. Kovinkaan viihteelliseksi tätä elokuvaa en menisi kutsumaan sen verran rankkaa menoa on kyseessä, vaikka graafinen väkivalta jääkin todella olemattomaksi. Kyllähän meno on sen verran surullista, että herkimmille saattaa tulla tippa linssiin. Huumorikaan ei erityisesti kuki elokuvassa, ehkä täysin olemattomana taustalla, joka onkin ihan hyvä kun ottaa elokuvan aihepiirin huomioon.
Casablancan katupojat ei mässäile katulasten kurjuudella, tai yhteiskuntaluokkien erottelulla. Se on varsin karu kertomus katulasten paskasta elämästä ja herättää samalla ajatuksia itse kussakin paremmasti huomisesta.
nimimerkki: Siperia Jones
