Kankea ja järjetön musikaali, josta voi bongata mm. Peter Sellersin.

5.9.2004 23:14

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Alice’s Adventures in Wonderland
Valmistusvuosi:1972
Pituus:96 min

Charles Dogson, joka paremmin tunnetaan nimellä Lewis Carroll, kuvasi kertoman mukaan alastomia pikkutyttöjä. Se oli yksi syy miksi hänen kirjoittamansa fantasiatarina Liisa Ihmemaassa oli jonkin aikaa pannassa jos missäkin. Monia elokuvantekijöitä aihe on silti kiinnostanut, niin myös William Sterlingin luotsimaa poppoota.

Filkan alussa herra Dogson (Jayston), tuntemattomaksi jäävä nuorimies ja kolme teinityttöä soutavat piknikille. Yksi tytöistä on Liisa (Fullerton), jolle herra Dogson sepittää satua. Tarina on se vanha tuttu. Liisa tippuu kaninkoloon, josta pääsee Ihmemaahan. Siellä kohdataan mm. aina kiireinen Valkoinen Kani (Crawford), ikivirnu Irvikissa (Roy Kinnear), päitä katkova korttikuningatar (Robson) ja hullujen teekutsujen väki. Missään ei ole sen kummemmin päätä eikä häntää, hahmoja on paljon ja Liisan käytös on kiusallisen kökköä. Kyse on klassisesta unijuonesta, jonka seuraaminen ilman muutamaa hyvää näyttelijää olisi tarpeettoman tuskallista.

Brittien Ihmemaa on toteutettu studiolavasteissa. Kaikki on pahvia, myös päähenkilö. Fiona Fullerton valittiin rooliinsa ilmeisesti laulutaitonsa vuoksi, sen verran tylsä Liisa hän on. Kulissit ovat kuitenkin jokseenkin viehättävät törkeässä epärealistisuudessaan.

Elokuvan sankan näyttelijäjoukon parhaimmistoa edustavat tunnistamattoman pörröiseksi maskeerattu Michael Crawford ja hulluilla teekutsuilla viihtyvä porukka pitkäkorvaisesta Peter Sellersistä pannussa kuorsaavaan Dudley Mooreen. Nämä näyttelijät suhtautuvat rooleihinsa vakavuudella, mutta myös mukavan rennosti. Varsinaiset ongelmat ovat dramaturgiassa ja tyhjyyttä tuhisevassa käsikirjoituksessa, joka ei ole juuri muuta kuin siirtymiä hassutteleviin tai vähän haikeisiin lauluihin, joissa ei erikoisemmin sanomaa ole.

Leffaan hukutettiin aikoinaan paljon rahaa, mutta se floppasi niin komeasti, ettei siitä ole 70-luvun jälkeen juuri kuultu. Sietää miettiä, olisiko siitä silti löytynyt edes jotakin opettavaisuuden tynkää, jonka vuoksi sen voisi esittää myös nykylapsille… Joo, varasta pikkuvauva ja jätä porsas yksin metsään. Niin, ja muista syödä värillisiä mömmöjä, jos kasvat liian isoksi.

Arvosteltu: 05.09.2004

Lisää luettavaa