Sormusten Ritarien saattue on hajonnut. Frodo ja Sam jatkavat kahdestaan matkaansa tuhoamaan mahtisormusta. Heidän seuraansa liittyy kuitenkin salakavala Klonkku, jolla sormus on ollut ennen Bilboa. Klonkkulle sormus on hänen aarteensa ja tärkeämpi asia kuin mikään muu maailmassa. Klonkku tosin tietää tien Mordoriin jonne sormus on vietävä tuhottavaksi, mutta onko klonkulla puhtaat jauhot pussissa, vai haluaako hän vain sormuksen. Kaiken kukkuraksi sormuksesta rupeaa olemaan vielä oikeasti haittaa Frodon mielenterveydelle. Samaan aikaan Aragor, Legolas ja Gimli etsivät hikihatussa örkkien kaappaamia Hobitteja Merriniä ja Pippiniä. Heitä etsiessään he joutuvat melkoiseen seikkailuun ja sitäkautta alivoima taisteluun helmisyvänteeseen, joissa he joutuvat puolustamaan tuhansilla miehillä, kymmeniätuhansia örkkejä vastaan.
Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia on ehkäpä edeltäjäänsä hieman vaisumpi teos. Kyseessä ei ole silti yhtään huonompi leffa, vaan hieman erilainen. Tarinoita leikataan päälle ja välillä seurataan Klonkun ja Hobittien epätoivoista matkaa ja välillä vaihdetaan kuvaa Aragorin, Gimlin ja Legolaksen seikkailuihin, Merrinin ja Pippininkin kohellukset saavat osansa. Peter Jackson ohjaa jälleen samalla tunteella ja taidolla kuin aiksemminkin. Erilaisia hienoja visuaalisia kikkoja on luvassa. Henkeväämusiikkia, heinoja kamera-ajoja, tyylikkäitä hidastuksia ja kaikkea muuta silmäähivelevää hienoutta on roppakaupalla. Vaikka Jackson onkin visuaalisesti lahjakas ei sovi unohtaa hänen taitojaan hahmojen ohjaajana. Jackson kertoo tarinaa sopivissa rytmeissä, hän ei sorru etenemään liian nopeasti, eikä myöskään jahkaamaan paikallaan. Jacksonin rytmi on juuri sopivan hidasteisen nopea.
Näyttelijät loistavat rooleissaan vähintään yhtä hyvin kuin aikasemmin. Miinuksia ei tipu näyttelijätyöstä, eikä myösään moniuloitteisista ja kiinnostavista hahmoista, josta malliesimerkkinä on Klonkku. Ruipelomainen skitsofreenikko kerää katsojien sympatiat puolellee ja klonkun animointi onkin hienointa tietokoneanimaatiota mitä valkokankaalla on nähty. Klonkku on animoitu suoraan alunperin vain ääninäyttelijäksi palkatun Andy Serkinssin riehumisten päälle ja täytyykin nostaa hattua Serkinssin todelliselle omistautumiselleen Klonkun osaan. Muutkaan uudet hahmot, tai niiden näyttelijät eivät jää huonoiksi. Bernard Hill Theodenina on hyvä ja Miranda Otto, sekä David Wenham vetävät ihailtavan hyvät roolit Eowynina ja Faramirina.
Kaksi tornia huipentuu ehkäpä yhteen elokuvahistorian massiivisimpaan ja hienoimpaan joukkotaisteluun. Todella pitkä taistelu ei rupea tylsyyttämään missään vaiheessa (toisin kuin matrix revolutionin ylipitkä joukkotaistelu) ja onkin kaikessa massiivisuudessaan elokuvan parasta antia. Vähätellä ei sovi kuitenkaan muitakana osuuksia. Frodon ja Samin matka on mielenkiintoista katseltavaa, erityisesti Klonkun takia. Merrinin ja Pippinin töröilytkään ei pääse pahemmin ärsyttämään, tosin tämä saattaa selittyä sillä että he eivät saa hirveästi esiintymisaikaa.
Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia on ollut varmasti trilogian vaikein osa, mutta Jackson & kumpp. on saanut hoidettu homman kotiin ihailtavan hienosti.
nimimerkki: Siperia Jones
