Nuori sihteerikkö, Marion Crane (Janet Leigh) saa pomoltaan tehtäväkseen viedä 40 000 dollaria pankkiin. Se on erittäin vastuullinn tehtävä ja uskalias luottamuksen osoitus pomolta, että hän antaa tuollaisen vastuutehtävän nuorelle naiselle. No, käykin sitten niin, että yhtäkkiä neiti Cane saa hirvittävän päänsärkykohtauksen ja ilmoittaa pomolleen ottavansa loppupäivän vapaaksi ja ryhtyvänsä viikonlopun viettoon, ja vievänsä samalla taalat pankkiin oikeaan osoitteeseen. Hän lähtee, mutta minne hän suuntaakaan? No, aivan väärään suuntaan, poispäin pankista. Hän lähtee ajamaan kotiinsa, kunnes sitten pomo tuleekin vastaan liikennevaloissa suojatiellä ja huomaa Marionin tuulilasin läpi. Nyt ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä pois kaupungista ja mahdollisimman nopeasti. Ja niin hän tekeekin. Alkaa sataa ja näkyvyys on lähes olematon, mutta Marion jatkaa silti yhä eteenpäin. Niin kauan, kunnes on pakko pysähtyä. Ei vaan näe kertakaikkiaan yhtään mitään. Mutta hämpä pysähtyy sattumalta suoraan erään motellin viereen, joka on maantien varressa. Sattuipa sopivasti, nythän hän voi yöpyäkkin täällä, eikä tarvitse ajaa kaatosateessa ja yön pimeydessä vaarallisella maantiellä. Ja täällä hän on luultavasti turvassa myös pomoltaan, tuskin hän ja hänen mahdollisesti hälyttämät poliisit keksivät täältä etsiä. Motellin ylläpitäjä osoittautuu mukavan oloiseksi ja komeaksi nuoreksi alta kolmikymppiseksi mieheksi. Marion päättääkin jäädä, eikä osaa kuvitellakkaan, miten kohtalokkaan virheen siinä tekeekään…
Elokuva valmistui vuonna 1960 mestarilegenda Alfred Hitchcockin ohjaamana. Anthony Perkins, joka oli vielä suhteellisen tuntematon, teki tässä ehdottomasti parhaan ja legendaarisimman roolisuorituksen, Psykona, eli Norman Batesina. Myös muut näyttelijät suoriutuvat rooleistaan todella hyvin ja se onkin yksi leffan valttikorteista. Ja kaikki tämä on saatu aikaan todella minimaalisella budjetilla, mikä on sinänsäkkin jo elokuvahistoriaan jäänyt suoritus. Kokonaisuus on siis kultaa. Tämä elokuva on kaikkien aikojen legendaarisin kauhuelokuva, eikä vähiten Hitchcockin maagisen ohjauksen ja Perkinsin fantastisen näyttelyn takia! Tätä elokuvaa voi siis todellakin kutsua kaikkien modernien kauhuleffojen äidiksi, vaikka mustavalkoinen onkin. Ja nimenomaan se séikka luokin elokuvaan todellista kauhutunnelmaa, kun maaginen viulumusiikki soi taustalla luoden tunnelman, josta ei kenenkään luulisi pääsevän irti, ennen lopputekstejä. Ja tällaisia minä juuri arvostan: tullaan jostain matal!
alla profiililla ja tehdään nyt minibudjetilla joku elokuva ja sitten siitä tuleekin maailman menestys.
Aah, tässä elokuvassa todellakin on juuri sitä jotain. Harvoin pelkään enää tosissaan kauhuleffojen ääressä, mutta tämä… En voi sanoin kuvata siitä aitoa fiilistä, mikä tästä leffasta heijastuu. Täytyy vain nostaa mykistyneenä hattua ja jäädä ihailemaan tätä ikivihreää, 45 vuotta sitten valmistunutta kaikkien kauhuleffojen äitiä. Harva jättää näin suuren jäljen historiaan, Psyko on yksi tärkeimmistä elokuvakulttuurin kulmakivistä, joka loi aikoinaan paljon historiaan jääneitä asioita. Ehkä kaikkien aikojen legendaarisin kauhukohtaus, joka voittaa Hohdon kohtaukset mennen tullen, on se niin kuuluisa ja legendaarinen suihkukohtaus. Enempää en sitten voikkaan paljastaa spoilaamatta.
Siis kaikki, joilta tämä puuttuu katsottujen listalta, niin äkkiä katsomaan tämä jostain, vaikka sitten ostatte DVD:n. Tätä voi varauksetta suositella ihan kaikille. Suosittelen siis erittäin lämpimästi!
Ja lopuksi pidämme hiljaisen hetken Alfred Hitchcockin muistolle, joka loi käytännössä modernin kauhun tällä elokuvallaan.
Aamen.
nimimerkki: Tolppanen
