Toimintaohjaajanakin tunnetun John Frankenheimerin Mantshurian kandidaatti oli Suomessa kielletty vuoteen 1989 asti. Jälleen kerran voi ihmetellä sitä samaa, miksi? Se on jäänyt piiloon suurelta yleisöltä, vaikka on ihka aito klassikko. Sota on lähtökohtana elokuvalle, mutta ei todellakaan kannata odottaa sotaa, koska elokuva sijoittuu vain Korean sodan jälkimeininkeihin. Miehet ovat palanneet, mutta sota on jättänyt jokaiseen jälkensä; painajainen, jossa sotilas kuristaa joukkuetovereitaan, vaivaa miehiä… Enempää on turha kertoa, katsokaa itse.
Kun on ensin sulatellut hetken sitä, että elokuva on erilainen kuin odotti, niin juoni alkaa hiljalleen kiinnostaa yhä enemmän. Frank Sinatran mukana olo tuo aluksi mieleen komedian, mutta ei, Mantshurian kandidaatti sekoittaa eri genrejä ja onnistuu tässä kiitettävästi. Komedian, tahattoman tai tahallisen, puolelle ei luistuta silti missään välissä, vaan leffa pysyttelee melko synkkänä koko kestonsa ajan.
Voin lyödä vaikka vetoa, että tämä paranee uusilla katsomiskerroilla ja pieni sekavuus selvenee luultavasti vasta silloin. Leffan loppuessa olin hämmentynyt. Kahden tunnin katselu ei mene hukkaan, ja elokuva saa vauhtia alleen lopussa, joka yltyy hitchcockmaiseksi jännitysnäytelmäksi. Ainakin minut loppu pääsi yllättämään positiivisesti. Näyttelijöitä en lähtisi kehumaan. Laurence Harvey, Sinatra ja Psyko-naiseksi leimautunut Janet Leigh puskevat leffan läpi rutiininomaisesti, ilman elämää suurempia tulkintoja.
Nimimerkki: Viisas
