The Beatlesin hillitöntä suosiota piti hyödyntää myös elokuvamaailmassa. Tälläinen systeemi ei muuten ole kovin erikoinen, sillä tälläisia elokuvia on monia, uusinpana karmeaakin karmeampi Spice Girls -elokuva.
A Hard Day’s Nightin juoni ei tosiaan ole kummoinen; yhtye ajaa junalla Liverpooliin ja heittää siellä keikan. Sitä ennen kuitenkin sattuu ja tapahtuu, eikä Paulin isoisä päästä poikia hänkään helpolla. Elokuvan voi siis helposti leimata elokuviin, jossa juoni ei ole se kaikkein tärkein, vaan tapahtumat.
Uskomatonta, mutta elokuva pystyy kuitenkin viihdyttämään täydellisesti. Beatlesit heittävät huulta, kapinoivat manageriaan vastaan ja hurvittelevat aina kun on mahdollisuus. Ja se on äärettömän mukavaa katsottavaa. Elokuvaa voisi jopa harkita siirtävänsä komedia-genreen.
Huumorin lisäksi elokuvan kantavia voimia on tuohonaikaan vallankumouksellinen ohjaus. Richard todella tiesi mitä teki ja hän on verrattavissa jopa Sergei Eisensteinin tasoiseen neroon. Molemmat ovat ohjanneet elokuvan, joka muistetaan taiteellisesta ansioistaan.
Ja tottakai elokuvan vahvin elin on musiikki. Elokuva on täynnä Beatlesin ikivihreitä, jotka saavat ainakin minun jalkani vatkaamaan.
Kaiken kaikkiaan A Hard Day’s Night on harvinaisen hyvä ”suosiolla rahastus” -elokuva, joka on kestänyt aikaa kiitettävästi. Elokuva kuuluu samaan sarjaan kuin American Graffiti ja Saturday Night Fever, joka antanee tarpeeksi tietoa elokuvan sisällöstä. Elokuva on nostalginen trippi Beatles-aikaan ja se viihdyttää täydellisesti.
Beatles-faneille elokuva iskee parhaiten ja koska kuulun niihin, on minun annettava täydet pisteet. Ehkeivät kaikki ole samaa mieltä, mutta en usko että elokuva suuremmin ketään ärsyttää.
nimimerkki: Sandra Dee
