Jos tykkäät Markku Arosta tai Paula Koivuniemestä, tai käyt Saariselällä kerran vuodessa laulamassa karaokea, on tämä leffa sinulle.

3.8.2001 00:06

Arvioitu elokuva

Trilleri, my ass, vaikka DVD:n kannessa niin luvataan. Random Hearts on rakkaustarina 45+ ikäisille ihmisille. Ja kenties vähän nuoremmille naisille joille Harrison Ford merkitsee jotain.

Pianopimputuksen säestämä, nukuttava elokuva kertoo kongressinaisesta (Thomas) ja sisäisen tutkinnan poliisista (Ford). Molempien puoliskot heittävät veivin samassa lentoturmassa, vaikka kummankaan ei pitänyt olla ko. lennolla. Poliisin penkoessa juttua osoittautuu, että syntiä on harrastettu. Ja pian leskeksi jäänyt kongressinainen on tutkimuksissa mukana jopa niin syvällä, että on kourimassa kohtalotoveripoliisin sepalusta. Tämän leskipariskunnan romanssin ohessa seurataan elokuvan trilleriosuutta, jossa pahiskyttä on epäiltynä neekeribaarimikon lahtauksesta. Sivujuonne tuntuu väkisin väännetyltä, eikä puolusta paikkaansa millään tavalla.

Harrison Fordin meriittilistalta löytyy toimiaviakin leffoja. Niitä viihdyttäviä. Liekö ukko napannut tämän osan Sexiest Man Alive -tittelin huumassa, jonka People Magazinen lukijat hänelle soivat 1998. Tämän elokuvan perusteella tittelin Alive-osuudesta en olisi niinkään varma, siksi kuolettavan tylsä suoritus oli. Muuhun tittelin osuuteen hetero ei osaa ottaa kantaa.

Kristin Scott Thomas on vähäeleinen ja elegantti britti. Sitä hän on myös Random Heartsissa. Tietenkin jenkkisovelluksena.

Sydney Pollack on ohjannut mm. Firman ja Tootsien, sekä käynyt pokkaamassa Oscarin Out of Afrikasta. Random Hearts -elokuvassa ohjaaja on itse näkyvästi esillä myös roolissa. Kummatkin työpanokset jäävät mitään sanomattomiksi. Ei neron leimauksia, mutta ei floppiakaan. Tasaista huttua.

Jos tykkäät Markku Arosta tai Paula Koivuniemestä, tai käyt Saariselällä kerran vuodessa laulamassa karaokea, on tämä leffa sinulle. Saat sen DVD:nä ikiomaksi hintaan 50 mk. Lähetä vain tietoa kiinnostuksestasi sähköpostitse osoitteeseen: [a href=”mailto:viljami@leffatykki.com”]viljami@leffatykki.com[/a]

Arvosteltu: 03.08.2001

Lisää luettavaa