Jamiella on mummo hukassa ja maissit lopussa.

25.2.2010 00:40

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Children of the Corn: Revelation
Valmistusvuosi:2001
Pituus:82 min

No niin, nyt on Jamiella mummo hukassa. Ja aivan kuten kuka tahansa fiksu tyttö, Jamie käy taistoon demonin riivaamia lapsosia vastaan ja tulee siinä samalla lopulta haudanneeksi riippakiveksi asti venyneen Maissilapset-leffasarjan.

Tähän kohtaan iloinen huudahdus.

Sankaritar Jamie (mm. Harper’s Islandista tuttu ja yllättävän hyvin tusinaroolinsa vetäisevä Claudette Mink) kohtaa mummoetsinnässään kalpeakasvoisten teiniangstaajien ja flirttailevan poliisisedän lisäksi joukon friikkejä, joista osa on kuolonrankinglistoilla yhtä kova sana kuin Federer tennislistoilla. Omaperäisyyttä kammoksuva ohjaaja on muistanut laittaa mukaan myös pakollisen Sivuosanainen kylpee! -kohtauksen sekä kauhua, joka tuo mieleen sen yllättävän lähellä sijaitsevan kaupan edessä notkuvat ja irtokarkkejaan popsivat lapset. Hui!

Tässä kohdassa yritetään semivakavoitua. Aivan kuten jokainen CotC-leffa viimeisellä vartillaan.

Children of the Corn eli kotimaaksi Kornien lapsosten maissikekkerit oli toki jo avauksestaan asti b-höntsää pahimmillaan, mutta näin hautajaisten hetkellä sopii myöntää, että hetkensäkin (osa II) sillä oli, eikä tämä suoraan DVD:lle tiensä löytänyt päätös ole lähelläkään niitä karmaisevimpia pohjanoteerauksia. Isommalla kohulla ja rahalla on tehty paljon kokkareisempaa kauhua, joten kaksi tähdykäistä on hieno tapa päättää kahden tähden leffasarja. Ja loppuun on hihkaistava, että vaikka kukaan ohjaajista ei onnistunut luomaan He Who Walks Behind The Rows –pääpahiksesta maineensa veroista julmuria Randall Flag –viitteineen (Dark Tower -fanit, heipä hei vain teillekin!), niin onhan se varsinainen ihme, että Penthouseen 70-luvulla kirjoitettu lyhytstoori tuotti näinkin paljon b-kauhua.

Ja tähän kohtaan vaikerrusta sille hetkelle, kun joku ”kunnianhimoinen ohjaajanalku” pienissä maisteissa, tai jopa maisseissa, päättää rohkeasti luoda sen kahdeksannen…

Arvosteltu: 25.02.2010

Lisää luettavaa