Koro-niminen maorivanhus odottaa, että hänen esikoispoikansa esikoinen olisi myös poika. Hän odottaa, että hänen esikoispoikansa esikoispojasta kasvaisi suuri johtaja. Mutta hänen esikoispoikansa saa kaksoset, tytön ja pojan. Poika kuolee, ja äiti kuolee. Järkyttynyt vastaleivottu isä nostaa kytkintä ja jättää takapajuisen Uuden-Seelannin taakseen. Noin 10 vuotta myöhemmin tyttö kärsii pienoista identiteettikriisiä, sillä isoisä on jo hyväksynyt hänet, mutta pieni pettymys paistaa läpi edelleen. Ja tyttö haluaisi kovasti olla mielissään vaarille, mutta ei sekään oikein onnistu.
Vaikka tarina on sinäänsä ihan kaunis, niin jotenkin tuntuu, että tämä sama on nähty jo useampaankin otteeseen. Näyttelijät ovat ihan hyviä, esille täytyy nostaa loistava Grant Roa, jonka hauskalle hahmolle annetaan liian vähän tilaa. Ohjaus toimii muuten, mutta loppua kohti elokuva alkaa tuntua pitkitetyltä, ja mieli tekisi huutaa, että “kamoon, te jauhatte samaa asiaa jo kahtakymmenettäkolmatta minuuttia, menkää jo eteenpäin!”
Hieno tarina ja pienten tapahtumien merkitys saattavat myös hyvinkin jäädä ikäänkuin puoliksi peittoon meiltä, jotka emme oikeastaan tunne maorikulttuuria erikoisen hyvin. Lisäksi Valasratsastaja tuntuu paikoittain hieman laimealta verrattuna karuun ja rankkaan maoriperhekuvaukseen Olimme sotureita. Mutta jätetään miinuspuolet siihen, ettei ihan tyrmäämiseksi mene. Parhaimmillaan Valasratsastaja on aika koskettava ja hauska elokuva, joka onnistuu säilyttämään mielenkiinnon melkein loppuun asti.
Yhteenvetona: Ihan ok perhedraamafilkka, jonka voi kerran fiilistellä läpi ilman suurempia vaikeuksia. Suosittelen vuokrausta.
