Miltä kuulostaisi leffa, josta löytyvät mm. kamikazemorsiamen konekivääripuskurit, joka kolmannella kysymyksellä totuuden paljastava kätyri, käsiin laukeava voidepurkki tai maksimiannos Bond-parodiaa? No, mitä vastaatkaan kysymykseen, niin Austin Powersin kakkososasta löytyvät nuo kaikki elementit ja vielä potenssiin kymmenen korotettuna.
Trilogian kakkososassa huonon hammaskaluston omaava ja maailman kerta toisensa jälkeen pelastava naistenkaataja Powers (Myers) on menettänyt Mojonsa Läski Sontiainen-nimiselle (aah, kuinka huono suomennos Fat Bastardille) (Myers) roistolle. Niinpä Austinin ja kumppaneiden on turvauduttava tahallisen kliseiseen aikamatkailuun turvataakseen maailman Tri. Pahan (Myers) metkuilta. Mukaan vuoden 1969 hippibileistä ja matkan varrelta tarttuu kuuma kisu Felicity (Graham) ja muutama muu legendaksi muodostunut komediahahmo. Etunenässä hatunnoston arvoinen pahis MiniMe. Siinäpä se lysti alkaa ollakin jo taattuna.
Mike Myersin ja apulaiskäsikirjoittaja Michael McCullarsin kynät ovat jälleen sauhunneet siihen malliin, että Ian Fleming joko kääntyilee haudassaan tai sitten nauraa ratketakseen luomuksilleen omistetulle parodialle. Kieli poskessa väännetyt alapäävitsit ja etenkin tutut rivohkot nimet (mm. Felicity Shagwell, Robin Swallows) säilyttävät tasonsa melko hyvin ykkösosaankin verrattuna.
Rima on matalalla, mutta naurut taattuja. Lopun telttasilhuettikohtaus on rankattava komedian hall of fameen ja Tri. Pahan valuuttasekoilut ”miksi ansaita miljoonia kun voimme ansaita… miljardeja?” tuntee varmasti moni leffaa vielä näkemätön. Paljoa kauemmas ei jää Austinin kommentti ” Hiukan pähkinäinen maku”, enkä aio paljastaa, että mikä ”nautintoaine” on kyseessä. Vettä silmistä saa pyyhkiä useaan otteeseen rainan aikana.
Näyttelijäosastolla tämä on Mike Myersille varattu show, jonka taustalla Heather Graham esittelee sulojaan, kolmososassa paremmin kirjoitetun roolin ansiosta syttynyt Seth Green harhailee pahasti ja muukin osasto vain levittelee punaista mattoa loistavan triplaroolin vetävälle Myersille. Will Ferrelllin Mustafa-hahmo tosin erottui edukseen ja ykkösosassa loistanut Liz Hurley jää välistäputoajan osaan.
Myersin kuittailuruoskan alle joutuu monta tahoa. Emmerichin Independence day – traileri saa toimia Tri. Pahan apuvälineenä, ja mikä tärkeintä: Bondit on katsottu todella tarkkaan trikkikuvia ja asuja myöten. Pieni hauska yksityiskohta on myös Lenny Kravitsin American womanin soiminen Felicityä esiteltäesssä, Heather Grahamhan poseerasi ko. biisin musiikkivideossa.
Agentti, joka tuuppasi minua menee säälimättä välillä aidan yli sieltä missä aita on matalin, tai jopa altakin, mutta hienoa huumoria väännetään myös alaosastolta. Läski Sontiainen on harhaliike Myersiltä, muu rokkaa täysillä. Tosikoiden suuntaan iso EI, muille suosituksen paikka. Kyseessä on komedialegendaksi laskettavan trilogian heikoin osa, mutta komiikka pelaa silti.
