Työtön näyttelijä Jane (Anna Faris) tuhlaa päivänsä pössyttelemällä pilveä. Eräänä aamuna tavalliseen tapaansa hän pulputtaa bongiaan ja vetäisee hyvät hatsit. Sitten hänelle tulee nälkä, minkä vuoksi hän popsii jääkapista löytyvät kakunpalat, jotka osoittautuvat kämppiksen sci-fi-iltamiin leipomiksi huumekakuiksi. No, Jane on nyt tietenkin hirveissä pöllyissä. Hänellä olisi velkoja maksettavana ja jopa koe-esiintyminen, mutta kyllä hän selviää, vaikka ei juuri nyt oikein mitään maailmanmenosta tajuakaan. Itsekontrolli ja järki ovat hypänneet pois Janen vauhdista, mutta hän jaksaa yrittää ja rynnätä seikkailusta toiseen.
Joissain piireissä arvostettu indie-ohjaaja Gregg Araki yllättää pirtsakalla pössyttelykomediallaan. Epäkorrekti ja hyvän maun rajojakin rikkova sekoilu etenee kovalla vauhdilla väläyttäen päättömiä ideoita mielipuolisella vauhdilla. Huumori lähtee irti pelkästään yhden hölmön tempauksille nauramisesta, mutta vaikka toisten noloille tilanteille nauraminen onkin aina hieman kyseenalaista, niin Smiley Face onnistuu hyvin huumorityylissään pistäen katsojan empatiat Janen puolelle. Ymmärrän hyvin, ettei leffa ole saanut kaikilta hyvää vastaanottoa, sillä tällainen meininki koettelee monia makuja. Jokainen voisi miettiä olisiko leffa hauska, jos huumeiden vaikutuksen alaisena olevan ihmisen tilalle olisi pistetty ihan normaalissa olotilassa oleva päähenkilö, joka olisi tehnyt kaikki Janen typeryydet. On myös totta, että Janen kaltaisia ihmisiä on täällä paljon, eikä heidän hieman samaa muistuttava käyttäytymisensä ole kovinkaan hauskaa. Jos moraaliset kysymykset osaa päättää sopivaan ratkaisuun tai kokonaan sivuuttaa, niin Smiley Facen kierohko maailma voi iskeäkin. Pläjäyksen ilme on kuitenkin sopivan vänkä, tilannekomiikka osuvaa ja vauhdikas kerronta mukaansa vievää.
Elokuvan todellinen voimapiste on pääosassa toilaileva Anna Faris, jonka energinen suoritus varmasti jakaa mielipiteitä. Joitakin hänen älytön tyhmyys voi ärsyttää todenteolla, mutta ainakin allekirjoittaneeseen vetoaa hänen itseironinen komiikkansa. Faris antaa kaikkensa hahmolleen ja eläytyy täysillä. Ylinäytteleminen on harkittu valinta ja tässä tapauksessa oikea valinta. Monet varmasti suoraan sanottuna vihaavat häntä näyttelijänä, mutta kaikkia ei voi miellyttää. Muut hahmot eivät saa paljoakaan ruututilaa, joten Faris vähän pakostakin varastaa show’n täydellisesti itselleen.
Smiley Face on saanut sen verran poikkeavia mielipiteitä, joten en uskalla antaa suosituksia kenellekään. Leffa tarvitsee varmasti myös oikean mielentilan toimiakseen. Henkilökohtaiseen viiden elokuvan maratonin päätökseksi tämä sopi kuin nenä päähän ja kurkku tuli naurettua lähes käheäksi. Kannattaa kokeilla, jos vähänkin kiinnostaa.
