Kun leffa tarjoilee heti ensiminuuteillaan huonoja salamaefektejä, puhallettavalla nukella leikkivän Frank Zappan jälkeläisen, huonoa rokkia ja kostajapojan äksännen (ja vaisuimman) reinkarnaation, niin eipä odotuksia juuri kerry.
Maissilapsien viidennen osasen meno ei juuri parane, kun toinen toistaan huonompia näyttelijöitä tupsahtaa pahan ja liekehtivän demonin riivaamaan, paahdetulta maissilta haiskahtavaan kyläpahaseen. Kaiken lisäksi Kingin sanansälään pohjaava leffasarja tuntuu palanneen ensiosasen tahattomaan kauhukomiikkaan. Tai ehkei kuitenkaan: nyt pistetään Maissikauhua ranttaliksi jopa tiedostaen, mutta silti puolivakava ilme kasvoilla.
Elokuvan b-näyttelijäkaarti ja hölmöily tuntuvat pelkiltä rasitteilta pitkään ja elokuva suorastaan irvikuvalta jo valmiiksi lapsenaskelia ottavasta Maissikauhusta, mutta loppumetreillä outous löytää tiensä läpi maissipellon suoraan katsojan nollataulutettuun mieleen. Vastaavasti ongelmakohdiksi muodostuvat käsikirjoituksen olemattomuus ja juuri kompuroiva näyttelijäosasto. Yhtään halvemmin leffa kun ei olisi voinut tähtösiään valkata. Pääjulmuri (Adam Wylie) sopisi lähinnä koulun shakkikerhon hiljaisimmaksi hissukaksi, mutta ei ainakaan kirotuksi lapsiarmeijalaiseksi. Ja elokuvan teinejä esittävät 25–30-vuotiaat lapsenkasvoiset sankarit eivät saisi myytyä vakuutusta ainakaan tälle katsojalle. D. Carradine odottelee lähinnä Tarantinoa, joka pelastaisi hänet tällaisilta leffoilta. Arvosana lähentelee miinusmerkkisyyttä siis näyttelijöiden omistautumisen osalta.
Maissilapset V: Kuoleman pellot valitsee erilaisen linjan edeltäjäänsä verrattuna. Pienoinenkin samea synkkyys on poissa ja kevyehkö slasherointi sekä repsautteleva kerronta pitävät menon puoliksi mielenkiintoisena huolimatta surkeasta ”juonesta”. Silti: jos riivattu kyläpahanen haiskahtaa, niin sama pätee koko leffaankin. Kyseessä on samaan aikaan monilta osa-alueiltaan ylivoimaisesti huonoin että myös paras Children of the Corn.
