Kuvittele itsesi Josif Stalinin, tuon neuvostokansojen isän ja Leninin suuren elämäntyön jatkajan saappaisiin. Painat pitkää päivää viikon ympäri henkisesti raskasta työtä kommunismin edun nimissä, mutta kiittämättömät proletaarit vain napisevat, ja vastavallankumoukselliset voimat sabotoivat kaikkia jaloja ja epäitsekkäitä pyrkimyksiäsi. Edes miljoonien ihmisten summittainen vangitseminen, karkottaminen ja tapattaminen ei näytä hidastavan ilkeän porvarin tuhotöitä. Luokkavihollisen luodin pelossa et pysty poistumaan edes datzastasi ilman pienen armeijan suuruista henkivartiokaartiasi, joten vietät mieluummin vapaa-aikasi yksin sisätiloissa elokuvia katsellen ja virvokkeita nauttien. Kyllä elämä Josif Vissarionovitš Džugašvilinä alkaisi varmasti sinuakin ennemmin tai myöhemmin ahdistamaan.
Volga Volga syntyi Suuren johtajan sanelemana tilaustyönä ja tarkoituksenaan olla vaihteeksi jotain oikeasti iloista – tai muuten nähtäisiin jotain aivan muuta. Vastikään musikaaleillaan ihastuttaneen Grigori Aleksandrovin ohjaustyössä on vain vaivoin juonta tai varsinaista taidetta, mutta sitäkin enemmän kitschiä ja fanserviceä. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Volgan mutkalle onnellisina laulavien ja tanssivien työläisten keskuuteen. Stalinin Neuvostoliitossa kulttuuri kukoistaa, sosialismi toimii täydellisesti, ja kansa elää onnensa kukkuloilla. Neuvostoliiton musiikkimaailman kerman on määrä kokoontua Moskovan suuriin musiikkiolympialaisiin. Vähä tarina elokuvassa kertookin matkasta pääkaupunkiin sekä byrokraatin ja laulajan kiistasta.
Nykyisin saatavilla olevat versiot Aleksandrovin ohjaustyöstä eivät tiettävästi vastaa alkuperäistä, sillä tilaajan kuoltua teosta leikeltiin moneen kertaan uudelleen, ja ylimääräinen materiaali joko katosi tai tuhottiin tarpeettomana. Syyn ymmärtää ilman akateemista konsultaatiotakin: Stalinin mittatilaustyönä Aleksandrov näki vaivaa mielistelläkseen johtajan omahyväisyyttä mm. siteeraamalla toistuvasti tämän puheita, näyttämällä isänmaan isän kuvia sekä nimeämällä jokilaivankin palvotun johtajansa mukaan. Stalin lisäksi kiusoitteli toistuvasti Nikita Hrustsovia vertaamalla tätä yhteen elokuvan hahmoista. Volga Volga kuvaakin luonnottomuuteen asti kaunisteltua maailmaa, ihmisiä ja neuvostojärjestelmää – narsistista valhetta, johon Stalin yksin datzassaan juopotellessaan varmasti halusikin uskoa.
Mutta mitä mieltä Stalin itse olikaan näkemästään? Volga Volga oli tiettävästi neuvostokansojen isän suosikkielokuva – Stalinin on kerrottu nähneen Aleksandrovin musikaalin niin monta kertaa, että tämä osasi jopa vuorosanat ulkoa. Ilman suuren johtajan kaltaista omakohtaista kosketuspintaa Volga Volgasta on mielestäni vaikea nauttia, eihän elokuvan falski maailmankuva enää puhuttele nyky-yleisöä, eikä kiehtovasta alkuperäispropagandasta toisaalta paljoa jäljellä olekaan. Mittatilaustyönä Volga Volga oli täsmäviihdettä vain ja ainoastaan yhden ihmisen makuun. Ilman mainetta Stalinin suosikkielokuvana kovinkaan moni tuskin muistaisikaan tätä teosta enää meidän aikanamme sen enempää kuin keskiverto neukkuleffoja yleisemminkään, niin pahoin on ajan hammas Aleksandrovin ohjaustyötä runnellut. Terästäkin kovempi toveri Stalin sen sijaan elää ikuisesti muistoissamme.
