Höpsistä sentään, kylläpä ikivanhoilla myyteillä onkin kiva pelailla. Useammassa Universalin oldies-kauhiksessa vaikuttanut John L. Balderston on sotkenut ison kasan faktaa ja fiktiota sorvatessaan Muumion tarinaa.
Toisin kuin suurimmassa osassa klassikkoboksin kauhupätkistä, Muumion taustalla oleva romanttinen osuus jopa toimii – rakkaus ylittää vuosisatojen matkan! Samoin Egyptiin sijoittuva tarina on lähempänä piinaavaa kuin koomista. Tiettyä harhailevaa tylsyyden tuulenpuuskaa autiomaan tienoilta ei sentään ole saatu kitkettyä.
Lyhyen filmiuran 30-luvulla väsännyt Zita Johann tekee vakuuttavan suorituksen harhaillessaan pahan lumoissa. William Henry Pratt eli tuttavallisemmin Boris ”Monster” Karloff esittelee hullun katsettaan Im-ho-tep –muumiona ja Ardath Bey –nimisenä oudokkina. Vaikka Karloff on tunnettu nimenomaan Frankensteinin hirviö –roolistaan, on katseessa ja vähissä eleissä nyt enemmän voimaa.
Muumion originelliversio ei ole yhtä viihdyttävää ja nopeatempoista tykitystä kuin vuoden 1999 seikkailuversio, mutta charmikkaampi se on. Muinaisten egyptiläisten nimien toisteluista otetaan kaikki irti kiehtovalla tavalla. Kuten sanottua, mytologialla on kiva pelailla.
Vaikka Muumiolla on mittaa vain vajaa puolitoistatuntinen, ei sen jokaista käännettä tarvitse seurata silmä tarkkana kuin Osiris konsanaan. Sen verran tyhjyyttä piilee muumion kääreiden alla. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon neiti Helenin huudahdus ”No! I’m alive!”, joka on kuin vastakohta Frankensteinin legendareplalle.
