Pelikaanimuistioon liittyy yksi harvinainen muisto, joka tekee siitä minulle ainutlaatuisen elokuvan. Se on nimittäin ainoa leffa, jonka katsomisen olen, tähänastisen elämäni aikana, lopettanut oma-aloitteisesti jo alkuminuuteilla kesken. Olin hurahtanut John Grishamin kirjoihin ja halusin lukea kirjan ennen elokuvan katsomista. Ahmin sivuja hullun lailla ja ehdin kuin ehdinkin saada savotan loppuun ennen elokuvan tv-esitystä. Elokuvaillasta muodostui tyrmistyttävä! Julia Roberts ja Denzel Washington pamahtivat suoraan vastapalloon. Olin raivoissani, kuinka vaisusti he esittivät niin mahtavia hahmoja, jotka Grisham oli kirjaansa luonut. Tapahtumatkin leikkasivat ja nitoutuivat toisiinsa käsittämättömästi töksähdellen. Kaikkia oleellisia asioita ei otettu edes huomioon. Tämä oli hyvä opetus siitä, että ei ikinä kannata katsoa kirjaan pohjautuvaa elokuvaa jos tapahtumat vellovat tuoreessa muistissa ja mielikuvat tapahtumista ovat vielä vahvoja. Myöhemmin katsottuna, kun kirjan lumo oli jo haihtunut, tämä elokuva osoittautui ihan päteväksi jännityspalaksi.
Pelikaanimuistio on kirjailija John Grishamin suurimpia hittejä. 1990-luvulla alkoi hänen kirjojensa mahtava buumi ja niihin perustuvia leffoja tehtiin liukuhihnalta. Oma suosikkini Grisham filmatisoinneista on A Time to Kill, mutta yleisesti suosituin lienee juuri Pelikaanimuistio.
Pelikaaninmuistio on, ehkä hieman yllättäen, Alan J. Pakulan ohjaus. Pakula oli vainoharhaisten trillerien mestari. Tämän tittelin hän ansaitsi kolmella 70-luvulla tehdyllä suvereenilla jännärillä, jotka olivat Klute, Ansa ja Presidentin miehet. Tätä taustaa vasten Pelikaanimuistio jää aavistuksen latteaksi teokseksi. Pakulakin rysäyttää mielestäni osittain siihen samaan Grisham kuoppaan, johon muutkin Grisham filmatisoinnit yleensä töksähtivät. Tarkoitan tällä sitä, että studiot olivat päättäneet takoa, kun rauta oli vielä kuumaa. Pääosiin palkattiin sen ajan kuumimmat näyttelijät. Tuotanto oli häiritsevän massiivinen. Pelikaanimuistion perusvire on säädetty häiritsevän samantyyliseksi kuin huippusuositussa edeltäjässään Firmassa. Kaikessa paistaa se, että on ikään kuin yritetty luoda tuottavaa Grisham-jatkumoa. Onneksi Pakulan ohjauksessa on säilynyt myös jotain miehelle ominaista. Sydney Pollackin ohjaamaan Firmaan verrattuna Pakula on onnistunut selvästi paremmin. Hän on mm. jättänyt turhan Hollywood-romantiikan vähemmälle. Kohtauksissa on nähtävissä Pakulan minimalistisen tyylikäs ote. Vahvaa Pakulaa on myös audiopuolen tehokas käyttö jännityksen luomisen tehovälineenä, josta ainakin minä nautin täysin siemauksin. Vahvuudeksi osaan nyt myös laskea sen, että Pakula on uskaltanut muokata alkuperäisteoksen yksityiskohtia, vaikka silloin joskus tuntui tosi pahalta, että elokuvan avainhenkilöä esitti Denzel Washington jonka hahmo oli kirjassa kuvattu yksityiskohtaisesti mm. varakkaaksi ja valkoihoiseksi.
Elokuvan maailma on poliittinen ja Grishamin tuntien vahvasti oikeustieteelliseen maailmaan rähmällään. Elokuvan näppäryys on Grishamin tarinan ansiota. Juristiksi opiskeleva nuori nainen tekee harrastusmielessä oman salaliittoteorian kahden arvovaltaisen juristin murhista. Hänen olettamuksensa ja teoriansa osuvat ilmeisen oikeaan, jolloin tapahtumien vyyhti lähtee nopeasti liikkeelle ja paisuu vallan portailla todella korkealle. Kukaan ei ole turvassa, niin kauan kuin tämä salaperäinen pelikaanimuistio on tuhottu tai vastaavasti sen kaikki karmaisevat faktat on saatettu koko kansakunnan tietoon. Muistion julkistamisessa juristiopiskelijatarta lähtee auttamaan periksi antamaton poliittinen toimittaja. Opiskelijatarta esittää nuori ja raikas Julia Roberts. Toimittajan roolissa on järkähtämätön Denzel Washington.
Väsyneenä tai muuten alavireisessä tilassa ei Pelikaanimuistion kimppuun kannata käydä. Nukahtaminen on tässä tapauksessa taattu, koska leffa on hieman ylipitkä tai ainakin kulkee siedettävyyden ylärajoilla (135 min). Seurattavuutta vaikeuttaa myös melko lakoninen puvustus ja lavastus, jotka eivät tarjoa ylimääräistä silmäkarkkia, joten katsojalle ei jää muuta mahdollisuutta kuin alkaa seurata juonta. Jos siihen ei pysty, niin ei kannata edes yrittää sinnitellä loppuun asti.
nimimerkki: mauge
