Kirjailija Stephen Kingillä on käytäntö, minkä mukaan kuka tahansa mahdollisesti lahjakas elokuvantekijä voi tehdä sovituksen hänen lyhyemmistä fiktiostaan tasan yhden dollarin korvauksella. Sitä hyödyntäen Frank Darabont alkoi töihin ja sovitti inhimillisen, traagisen, koomisen ja mestarillisen kuvauksen Shawshankin vankilan tapahtumista pitkällä tarkkailuajalla. Sovitus luonnollisesti oikoo ja tislaa muutamia mutkia, mutta pysyy hämmästyttävän uskollisena lähdetekstille paitsi tarinan lähtökohtien ja henkilöiden suhteen myös rakenteeltaan. Erinomaisen tarinaa värittämään Darabont lataa upeita, myyttisiä kuvia jotka alleviivaavat suoraan lähdetekstistä otettua selostusta joka ei tunnu yhtään turhalta tai päälleliimatulta tekijältä.
Tarina alkaa kun Andy Dufresne (Tim Robbins), murhasta tuomittu pankkiiri saapuu Shawshankiin pitkää ja ankaraa tuomiota istumaan. Vankilanjohtaja Norton (Bob Gunton) uskoo Raamattuun ja kuriin ja jälkimmäistä toimittaa päävartija Byron Hadley (Clancy Brown). Kiven sisällä on omat ongelmansa ja Dufresne hankkii niitä lievittämään ensiksi kivivasaran ja sen jälkeen Rita Hayworthia esittävän julisteen. Veteraanivanki Red (Morgan Freeman) kykenee hankkimaan kaikkea mahdollista, joten kyseiset liiketoimet tuovat nämä kaksi yhteyteen. Muutamien pienien episodien myötä Dufresne onnistuu hankkimaan paitsi vankien kunnioituksen myös osoittaa olevansa taloudellinen hyötyresurssi. Kiero johtaja Norton hyödyntää sitä myös, joten Dufresne joutuu keskelle taloudellista kepulipeliä mistä ei helpolla pääse pois, mutta hän pääsee ja vielä korkojen kanssa.
Siinä missä varsinainen juoni on melkoisen pitkälle sivuseikka pitkässä periodikuvauksessa keskittyy King ja hänen mukana Darabont vankilaympäristön kuvaukseen. Se on rutiininomaista, raskasta ja moraalisesti kuluttavaa ja Järjestelmä paiskaa sinut vankilaan laitostumaan ja kun olet liian vanha siitä jauhinmyllystä parantumaan ne paiskaavat sinut ulos. Vanha kirjastonhoitaja Brooks (James Whitmore) on tämän traagisen tapahtuman edustajana, kuten myös Red, mutta Dufresne on kuitenkin ladannut häneen hieman suurinta ihmiskunnan asetta: toivoa. Pienet, joskus väkivaltaiset ja joskus koomiset episodit ovat vuosien merkkipaaluina ja henkilöhahmot rakennetaan hitaalla, tehokkaalla otteella. Pääosien lisäksi mukana on Heywoodin (William Sadler) kaltaisia värikkäitä persoonallisuuksia ja Bogsin (Mark Rolston) kaltaisia niljakkeita.
Tim Robbins tulkitsee Dufresnen hiljaisella, suorastaan pelottavalla itsevarmuudella joka ei missään vaiheessa romahda, repeile tai rapistu raivoamiseen. Bob Gunton korruptoituneena Nortonina on juurikin vastakohta hiljaiselle, itsepintaiselle päähenkilölle. Hiljaisen vaikuttamisen sijasta Norton ei epäröi voimakeinojen käyttöä ja Clancy Brown tämän ilkeänä muskelina on juurikin sitä: kiukkuinen muskeli joka on kaikelle aina vihainen ja purkaa vihaansa mielellään.
Morgan Freemanin kapeilla harteilla lepää paitsi selostusääni myös karismalämmön toimittaminen ja molempia virkoja täyttäessään hän toimittaa uskomattoman suorituksen. Se vähä mikä Redistä tulee tietoon on heikkoa, mutta hänen suora, mutkittelematon asenteensa ja henkilökohtainen kunnianhimon puutteensa määrittävän tämän vanhuksen olemassaolon. Hän osaa hankkia tavaraa ja hankkii, mutta ei tee sitä ahneudesta vaan ihan vain heikosta ylpeydestä ja lisäksi hän on ainoa syyllinen mies koko Shawshankissa.
Darabontin sovitus ottaa erinomaisen lähdemateriaalin ja heijastaa sen kaikki ylivoimaiset vahvuudet suoraan katsojan mieleen ja sydämeen. Lopputulos on erinomaisesti näytelty, dramaattisesti jäntevä, traaginen ja ajoittain myös erittäin koominen elokuva. Kaikkea mitä elämä elokuvan kautta esitettynä on ja enemmänkin, sillä jopa sanoma toivon tärkeydestä ja voimasta on uskottava ja johdonmukainen loppulause.
Mestariteos eikä pelkkä mestariteos vaan Mestariteos.
