Ei elämästä selviä hengissä, Hain tarinastakin vain vaivoin.

7.7.2025 04:22

Arvioitu elokuva

Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Shark Tale
Valmistusvuosi:2004
Pituus:86 min

Ei elämästä selviä hengissä, Hain tarinastakin vain vaivoin. Sinbadin jäljiltä DreamWorksin taloustilanne pakotti firman mittaviin uudistuksiin tuotantopolitiikassaan: jatkossa studio panostaisi vuosittaisen spektaakkelin sijaan useampaan samanaikaiseen produktioon entistä laskelmoidummalla asenteella. Shrek 2 käänsi kyynisyyden edukseen, Hain tarina taas on vain kyynistä rahastusta. Syytä tarinan sijoittamiselle New Yorkin sijaan Isoa Omenaa muistuttavaan merenpohjaan ei muodilla ratsastamisen lisäksi taida olla enempää kuin roolituksellakaan: Will Smith, Renee Zellweger, Robert De Niro sun muut vain sattuivat tähän aikaan olemaan kuumia nimiä.

Hiostavat oltavat luulisi olleen myös Hain tarinan hahmojen ulkoisesta designista vastanneella kaverilla. Jo ennen elokuvan käynnistymistäkään promootio- ja kansimateriaalissa näkyvät hahmot pistävät irvistämään rumuudellaan, pahimpana rikollisena suurisilmäinen ja paksuhuulinen Will Smith -kala. Hutiloitu suunnittelutyö yhdistettynä varhaisvuosien 3D-animaation taipumukseen puistattaa luonnottomuudellaan riisuvat Hain tarinan vähäisestäkin katselun tuottamasta nautinnosta. Muistan joskus kouluaikoinani tämän tulleen televisiosta isovanhempieni ollessa kylässä, ja tunsin niin voimakasta myötähäpeää DreamWorksin tekijöitä kohtaan, että suljin koko toosan.

Painajaisia lapsille aiheuttava Will Smith -kala on valaspuhdistamossa työskentelevä hulttio nimeltä Oskar. Oskarin pomo on Martin Scorsesen esittämä pallokala. Robert De Niro -kala pyörittää perheensä kanssa haimafiaa samaisessa kaupungissa. Will Smith -kala tulee vahingossa lyöneeksi rahoiksi uskottelemalla hoidelleensa yhden mafiosoista. Robert De Niro -kalan isäänsä vastaan kapinoiva hulttiopoika jää hengailemaan Will Smith -kalan ja muiden kanssa delfiiniksi naamioituneena. Pitääkseen yllä sankari-imagoaan Will Smith -kala järjestää yhdessä Jack Black -kalan kanssa näytöksen, jonka lopussa Jack Black -kala saa leikisti surmansa, eikä isäukko siten lähtisi suotta poikansa uutta elämää häiritsemään.

Hain tarinan käsikirjoituksesta vastaavillekin lopputulos on häpeäksi. Miettikääpä esimerkiksi tätä: Hain tarina on jälleen kertomus valheesta, ja lopussa valehtelija joutuu paljastamaan totuuden. Jos Disney nauttii prinsessamusikaalien ja buddy-leffojen tuottajan imagosta, kärsii DreamWorks samasta valehtelumotiivin suhteen. Käsiksen ongelmat eivät rajoitu kliseisyyteen, vaan elokuvan keskeiset hahmotkin ovat luonteina erittäin epämiellyttäviä: Will Smith -kala – tarinan sankari – esimerkiksi häviää parhaalta ystävältään luottamuksellisesti saamansa arvokalun vedonlyönnissä. Kyse ei ole hauskasta vahingosta, vaan harvinaisen ahneesta ja ilkeästä tempusta.

Vielä tähän päivään mennessä en ole kyennyt löytämään itsestäni motivaatiota Hain tarinan uudelleenkatselulle kuin enintään pakkopaidassa Beethovenin yhdeksännen soidessa taustalla. DreamWorksin kehnoimman elokuvan visuaalinen anti on puistattavaa, käsikirjoitus kuin Christy Brownin oikealla jalalla kirjoitettu, ja lukuisat puujalkavitsit sekä populäärikulttuuriviittaukset saavat repimään hiuksia omasta ja naapurinkin päästä. Laskelmoidussa sieluttomuudessaan Hain tarina voisi yhtä hyvin toimia kuin Ghostbustersin haamuansa, joskin haamujen sijaan elokuva kaappaisi katsojien sieluja limboonsa. Toisin kuin Will Smith -kalan vedonlyönti, DreamWorksin haitarina tuotti tekijöilleen paljon kahisevaa. Moni raukka pääsi siis sielustaan. Ihan hanurista!

Arvosteltu: 07.07.2025

Lisää luettavaa