1990- ja 2000 -luvuilla biografiset elokuvat ovat olleet suuri trendi, niin täällä meillä suomessa kuin isossa maailmassakin. Välissä tuntuu, että julkimosta kuin julkimosta pitää vääntää elämänkertaelokuva. Vuonna 2001 ensi-iltansa saanut Blow on Bruce Porterin kirjan pohjalta väsätty siloiteltu kertomus tunnetun huumeiden salakuljettajan George Jungin elämästä.
Tarina lähtee käyntiin ihan herra Jungin lapsuudesta ja etenee vanhuudenpäiville saakka (vaikka oikea herra Jung on tällä hetkellä vasta 64 vuotta). Elokuva tekee läpileikkauksen Jungin uraan, joka alkoi pienehköjen marijuanaerien myynnistä ja nousi aina pahamaineisen Pablo Escobarin rikollisjengin siipien suojaan. Elokuvassa seurataan myös Jungin perhesuhteita, niin hänen vanhempiinsa kuin vaimoonsa ja lapseensa. George Jungia esittää Johnny Depp. Muissa tärkeissä rooleissa ovat mm. Penélope Cruz Jungin vaimona, Ray Liotta sekä Rachel Griffiths Georgen vanhempina ja Jordi Mollà Jungin rikolliskaverina Diego Delgadona.
Blow jäi ohjaaja Ted Demmen viimeiseksi varsinaiseksi elokuvaksi. Demmen menehtyminen on suuri harmi, sillä miehellä on ainakin tässä elokuvassa varsin persoonallinen ote. Näin rohkeata ja omaperäistä työtä on piristävää katsoa, koska valitettavan moni hyväkin elokuva ei tuo kerronnallisesti mitään uutta. Blow on erittäin persoonallisten ja jännien kamerakikkailujen juhlaa.
Pitää antaa kuvauksen ja ohjauksen lisäksi paljon kiitosta myös puvustajille sekä maskeeraajille. He tekevät elokuvassa myös erittäin hienon työn. Lisäksi suuren plussan ansaitsee musapuolen porukka. Leffa pursuaa monenlaista menevää rallia piristäen näin koko elokuvaa.
Näyttelijöstö on erinomainen. Varsinkin Ray Liotta tekee mahtavan roolisuorituksen George Jungin isukkina. Miehen uskottavuutta ei vie edes esiintyminen vanhana papparaisena. Jordi Mollàn roolisuoritus ketkuna Diegona on myöskin loistava. Rachel Griffiths tekee myöskin näyttelijänlahjoillansa varsin hyvän työn Jungin äitinä, mutta hahmon uskottavuus kärsii kovasti, kun hahmon pitäisi vanhentua. Griffithsiä ei vain kertakaikkiaan saada näyttämään vanhukselta. Muutenkaan hahmo ei äitinä vakuuta. Ihmekös tuo, kun näyttelijäksi on valittu Deppiä viisi vuotta nuorempi nainen. Griffiths kuitenkin yrittää parhaansa ja siitä pisteet hänelle. Penélope Cruz onnistuu hyvin vakuuttavasti ärsyttävän ämmän roolissa, mutta on silti elokuvan ehdottomasti heikoin lenkki. Kenties rooli olisi sopinut jollekin vallan toiselle. Sivuhenkilöistä kannattaa mainita Franka Potenten, Paul Reubensin, Cliff Curtisin ja Ethan Supleen vahvat roolit.
Elokuvan ehdoton helmi on kuitenkin Johnny Depp. Mies pureutuu jälleen rooliinsa erittäin hyvin ja tuntuu elävän George Jungin elämää joka solullansa. On myös hyvin mielenkiintoista seurata Deppin ulkoisen habituksen eri variaatioita pitkin elokuvaa. Ei sille mitään voi, että suorituksellaan Depp saa kaikki sympatiat hahmonsa puolelle. Upeasta tunteita herättävästä suorituksesta Depp saalistaa **** laakia.
Hyvin toteutetusta elokuvasta huolimatta, minua jäi vaivaamaan yksi tärkeä seikka: Mikä on elokuvan sanoma? Elokuva on rakennettu niin, että Jung saa kaikki sympatiat, ja kaltoinkohtelu saa epäoikeudenmukaisuuden tunteen leimahtamaan katsojassa. Pitäisi kuitenkin muistaa, että elokuva kertoo huumebisneksestä, joka ei missään olosuhteissa ole moraalisesti hyväksyttävää toimintaa. Elokuvassa ei ollenkaan muisteta millaista tuhoa huumeet ja huumebisnes voi aiheuttaa muille kuin kurjuuteen ajautuneelle huumekuriirille. Mitään moraalisaarnaa ei elokuvaan olisi pitänyt ujuttaa, vaan olisi pitänyt antaa herra Jungista ja kummaneista paha saa palkkansa -tyyppinen kuva. Mielestäni on moraalisesti väärin asettaa tämä rikollinen päähänpotkitun sankarin asemaan elokuvassa, mutta makunsa kullakin.
Blow on erittäin hyvä ja viihdyttävä elokuva, joka on ohjattu persoonallisella otteella. Ted Demmen ohjaustyö on kuin raikas tuulahdus muuten niin tunkkaisessa massassa. Elokuva on joka osa-alueelta taidokkaasti rakennettu. Näyttelijät onnistuvat kokonaisuutena hyvin, vaikka osassa hahmoista on pieniä uskottavuusongelmia. Tarinan moraalisesti ristiriitainen sanoma kuitenkin laskee pisteitä minun silmissäni. Lajityypin ystäville ja Depp-faneille George Jungin traaginen tarina maistuu varmasti, ja miksei muillekin.
nimimerkki: John Christopher Depp II
