Grease is the word sanoo elokuvan tagline eli ns. ajatus, johon elokuvan voi tiivistää. Rasvalla (sillä ”greasella” siis) saa tukan tötterölle, kuten 50-luvulla kuulemma oli tapana tehdä. Grease on tuolle vuosikymmenelle sijoittuva (varokaa lapset!) yltiöällö camp-musikaali. Siinä pahat tytöt ja pojat pukeutuvat nahkarotseihin, polttavat tupakkaa ja kruisailevat amerikanraudoilla. Nuoriso käy koulua, mutta se on vain kulissi, jossa ihastutaan vastakkaiseen sukupuoleen.
Leffan päärasvispäätä, tyttöjenkellistäjä Danny Zukoa esittää John Travolta, mies joka syntyi vieterit jaloissaan. Hänen hempeänä kesätyttönään lirkuttelee Olivia Newton-John, joka yllättäen päätyy samaan kouluun kesämiehensä kanssa. Kovalle kundille tulee yllätyksestä paineita, sillä Newton-Johnin esittämä Sandy tietää Dannyn luonteesta vähemmän kuin koko koulu. Sivujuonena Sandyn uudet ystävät, Pink Ladies-jengin jäsenet, etsivät elämiensä miehiä ja Zukon luotsaaman jengin vaalea kukko Kenickie (Conaway) osallistuu ajokilpailuun rasvatulla salamallaan. Ihan kuin James Dean.
Elokuvan laulut ovat mm. John Farrarin ja jo Saturday Night Feverissä vaikuttaneen Barry Gibb’n kynästä lähtöisin. Muutamista niistä, kuten Summer Night’sta, on tullut pieniä hittejä. Kaikkine elvistelyineen musiikki sopii tunnelmaan paremmin kuin hyvin. Näyttelijät laulavat biisinsä itse. Newton-John ja Travolta osoittavat ammattitaitonsa, eikä pahana Betty Rizzona nähtävä Channingkaan ole hullumpi, vaikka tuokin mieleen huutavasta laulutyylistään tunnetun Ethel Mermanin. Vahvinta musikaalista camp-huumoria tarjoilee kikkarapää Frankie Avalon, joka pistäytyy kuvassa teinien enkelinä.
Se mikä on Greasen hauskin puoli, on myös sen ikävin osa. Camp -meininki ei välttämättä pure kaikkiin ja leffan rasvaisuus voi aiheuttaa ähkyä. Ylinäyttelemistä on ja paljon, eikä käsiskään ole mitään Schindlerin listaa. Filkka toimii parhaiten, jos muistaa nollata aivot ennen katselua ja nauttia vaikka hyvän salaatin alkupalaksi.
