Muistan lukeneeni jostain, että Monster Trucks teki mehevät tappiot suhteessa kotiutettuihin tuottoihin. Ymmärrän hyvin miksi, kymmenien miljoonien paneminen tämmöiseen marginaaliyleisöön vetoavaan hörlömpsishuttuun ei ole hyvää bisnestä, hiekan myyminen Saharaankin lienee fiksumpaa toimintaa. Joka tapauksessa Monster Trucks ekologisesti uusiokäyttää pronssikautista juoniaihiota pojasta ja hänen uudesta pikkuisen pelottavasta ystävästään, tässä tapauksessa öljyä mutustavasta kalmarioliosta, joka jokseenkin mutatoituneesta ulkonäöstään huolimatta lupsakoi tiensä elokuvan hahmojen sekä katsojien verenpumppauslihaksiin.
Pikku twistiksi käyköön ettei teoksen pääjannu olekaan muksu vaan aikuisuuden juuri saavuttanut miesoletettu, joka korkeintaan on hivenen lapsenmielisyyteen taipuvainen. “Coolia” lettiä kantava Lucas Till ei minun kirjoissani ole kummoinenkaan näyttelijä, joskin nyt hän toimitti siedettävän rooliesityksen olematta liian kiltti syöttöporsas katsojien projektioille ja samanaikaisesti välttäen ylenpalttisen kapinallisuuden. Muu jengi sitten onkin melkoisen onnetonta, suurimmalle osalle ei anneta aikaa edes kasvaa kyllin epämiellyttäviksi vastavoimiksi, pitäisihän heeroksella uskottavia ilkimyksiä vastassaan olla. Ja näin esimerkkinä miten Monster Trucks hahmojaan kohtelee, päähenkilön äidillä oli leffan alussa yksi lyhyt kohtaus, tämän jälkeen hänet sopi unohtaa tyystin ennen lopputekstejä. Yhdistä edellämainittuun olankohautteluun romanssi ala junttila (pöndeltä kajahtaa!), paha korporaatio (kestosuosikki!) ja kämäinen (nyt ilman scheissea!) meno, johan on pirskeet luvassa!
Paitsi ettei. Meno ei lipeä aidosti kämäisen puolelle, taaloja lienee tuotantoporukalla poltellut taskussa sen verran runsaasti ettei filmi missään vaiheessa näytä huonolta. Valitettavasti sliipattu ulkoasu ei oikein istu B-luokan kaman henkeen, kysykää vaikka lähimmältä pilvenpössyttelijältä. Sitten taas tarkoituksellinen (ainakin näin vahvasti toivon) ikivanhojen, kivi & taltta aikakaudelta vetäistyjen ideoiden käyttäminen tarinankuljetuksen, hahmonkehityksen ja muiden pirun tärkeiden osa-alueiden kohdalla panee miettimään mitä hemmettiä tekijät ovat ajatelleet? Onko tämä perheleffa? Kiitospäivän calccuna? Toimintakomedia? Kuunatsien salaliiton välikappale? Ei kaiketi mitään näistä, joskaan viimeksimainitun kumoamiseen minulla ei ole pitäviä todisteita. Joka tapauksessa Stubbimainen pointtini on se, ettei Monster Trucks tarjoa oikein kellekään mitään, markkinoi siinä sitten sellaista ja rikastu.
Koska hampurilainenkaan ei ole pelkkää rehua, on minun täysin puolueettomana arvostelijana ja Ukko Yli-Jumalana tarjottava teille piffiä, tällä kertaa kehujen muodossa. Mainittu omituinen otus (nyt se Rölli theme päälle) paljastuu lutuiseksi löllykäksi, jonka toivoisi selviävän. Eikä minun erityisen suuresti tehnyt leffan hyviksiäkään lynkata, ihan vähän vain olisin sahalla kutitellut. Lisäksi vaikka toiminta kategorisoituukin sisäsiistiin on meno suhteellisen vetävää ohjauksellisesti ja jos leffa jossakin onnistuu niin itsetietoisen hölmöyden noteeraamisessa naurattavalla tavalla, yleensä hahmojen dialogin kautta. Muutoinkin filmin huumori läpäisee ankaran seulani, esimerkiksi minun hahmoni eivät koskaan kävisi vessassa, jos sitcomia joskus päädyn käsikirjoittamaan, eriteläpändeeruksen välttäminen lienee win-win kaikkien kannalta (paitsi tekoulosteen myyjien).
Elikkäs Monster Trucks tarjoaa eltaantunutta siipikarjaa omaksi hyväkseen turhan komeissa kuorissa. Elokuvan huumori hilaa kokonaisuuden kelpo arvosanaan, vaikkei jokainen gägi voikaan olla yhtä hauska kuin huonoinkaan Four Lionsin (puhdasta neroutta muuten) huuli. Hivenen oudompien elämyksien hakijoille katsottavaa, pehmeistä arvoista allergista ihottumaa saavat joutuvat poikkeamaan apoteekin kautta. Minä maksoin tästä rahaa, ehkä liikaa, mutta älä sinä tee samaa virhettä. Antelias sielu anteliaassa ruumiissa auttaa poloista köyhää tuottajaparkaa paikkaamaan tappionsa ynnä lohdutukseksi kolme tähtöstä, jotka on anteliaasti annettu.
