New Yorkin asukki Bridget Gregory (Linda Fiorentino) on piinkova pomo ja paha suustaan. Tämän liero aviomies Clay on lääkäri ja vaimonsa neuvosta hän on ottanut ison lainan koronkiskurilta, ostanut sillä kokaiinia ja myynyt sen eteenpäin isolla voitolla. Voitonriemu jää kylläkin lyhyeksi sillä vaimo katoaa ja rahat sen mukana. Pakomatkalla Bridget jumiutuu pieneen Bensonin kaupunkiin ja jää sinne eikä malta olla aloittamatta pientä piruilua. Epäonnisesti Buffalosta palannut Mike Swale (Peter Berg) törmää Bridgetiin ja joutuu melkoiseen draamaan, sillä Clay ei ole sellainen persoona joka luovuttaa herkällä ja hän myös haluaa rahansa.
[I]Film noir[/I], toi mukaan uuden arkkityypin, [I]femme fatalen[/I]. Ideaalinen tyypin edustaja on kaunis ja älykäs manipulaattori joka pyörittää psykologisia tilanteita omaksi edukseen. John Dahlin ohjaus ja Steve Barancikin käsikirjoitus tuo arkkityypin nykyaikaan, lisää mukaan melkoisen annoksen aggressiivisuutta, karkeaa puhetta ja jopa mustaa huumoria. Linda Fiorentino ruumiillistaa arkkityypin pirulliseksi ja moottoriturpaiseksi manipulaattoriksi joka ei tee pirullisuuksiaan pelkästään rahasta – hän on jo saanut sitä aikaisempien temppujensa tuloksena, vaan puhtaasti ilkeyttään. Uskomattoman kauneuden lisäksi Fiorentino heittää rääväsuiset repliikkinsä samalla varmuudella ja nykyaikaisena versiona ei [I]femme fatalen[/I] tarvitse teeskennellä heikkoa tai pelokasta. Onko hän siis häijy? Kysy vaan kuinka paljon ja puhtaasti masokistimiehinen fantasia.
Bill Pullman petkutettuna aviomiehenä jää harmillisen lyhyeksi rooliksi, mutta hyvin hän tihkuu raivoa jonka varmasti on oppinut paholaismaisen ovelalta vaimoltaan. Hän heittää myös repivän mustan huumorin sävyttämä dialogia kertoessaan yhä haastattelevansa sosiopaatteja hakemaan rahat ja kallonaimaan vaimoaan.
Peter Berg on kuin halolla päähän isketty ja joutuu ihmisjyrän alle. Voisi olla helppo arvata että kyseessä on moraalikertomus suurkaupungin vaaroista joille pikkukaupungin viattomuus ei mahda mitään. Niin ehkä onkin, mutta kun suurkaupunki tulee pikkukaupunkiin niin asia on silkkaa pässinlihaa ja siinä ei kenelläkään ole mitään sanomista.
Toimiva [I]noir[/I], vaikka kyseessä on vielä enemmän arkkityypin kiteyttäminen ideaalimuotoon. Loppuratkaisu ei ole ihan sopiva ja juoni tuntuu hieman ohuelta. Musta huumori pehmentää tylyyttä, mutta viihdearvo on kiistattoman hyvä.
