Steven Spielberg on käsitellyt leffoissaan historiallisia aiheita joille yhteistä ovat olleet kärsimys ja koettelemukset. Lisäksi käsittelytavat ovat olleet yksilön lähtökohdista. Schindlerin listan Aatun vainot, Saving private Ryanin alkuosa ja Amistadin orjakärsimykset – kaikissa on selkeästi samoja virityksiä. Paitsi että kaikki pohjautuu faktaan, mukana on osuuksia joissa tuodaan kaunistelemattomasti vistojen ihmisten vinkeitä ja kärsivän osapuolen kurjuutta esille.
Amistad kertoo orjalaivan kapinasta ja sen seurauksista USA:n oikeuslaitoksissa. Poliittinen vehkeily pressoja myöten ja juristien taistelu käy kaikki mahdolliset tasot läpi. Laivalla kapinoineet orjat odottavat kahleissa kohtaloaan: kuka heidät omistaa, vai voidaanko heillä käydä kauppaa ensinkään.
Matthew McConaughey esittää nuorat juristia joka ottaa orjiksi kaapattujen asiat hoitaakseen. Yllättävän hyvin äijä istuu rooliinsa. Anthony Hopkinsin esittämä ex-pressa tulee nuoren jurkun avuksi ja vetää osansa loistavasti. Vähän jo höperö hössöttäjä, ryhtikään ei ole enää kuosissa ja muistikin pätkii, mutta heti kun ukko avaa suunsa roolin todellinen luonne paljastuu. Kovin moni Hopkinsin lisäksi ei pystyisi samaan. Kyse lienee karismasta.
Leffassa ei vältellä aiheen raskautta ja Jenkkien itsekritiikkiä. Vaikka oikeussalidraamat ovat lähes poikkeuksetta tylsää katsottavaa, pitää Amistad otteessaan. Tarinan taustoja tuodaan takautumina mukaan keskelle juristien melskausta ja politikointia, ja vahvat näyttelijät hoitavat loput.
Amistad ei ole mikään hupituokio. Ajatuksia herättävänä leffana se vaatii keskittymistä.
