Aleksi Mäkelän elokuvista olin nähnyt Häjyt, Lomalla ja Pahat Pojat. Varsinkin Häjyt teki vaikutuksen, joten pitihän tämä miehen toinen pitkä elokuvakin katsoa sen tullessa telkkarista.
Vesa on menestyvä ATK tukihenkilö, joka ollessaan työmatkalla maaseudulla, saa tietää että vaimolla on suhde naapurin nuoreen kreikkalaismachoon, ja että tämä aikoo parin päivän päästä muuttaa uuden miesystävänsä kanssa Kreikkaan. Tämähän ei käy, ja Vesa lähtee matkaan kohti pääkaupunkia, mutta ajaa vahingossa junttiroisto Esan yli. Vesa lupaa heittää Esan, jolle ei ihme kyllä käynyt kummemmin, Helsinkiin. Esa pyytää pysähtymään matkalla, ryöstää aseella uhaten pankin ja ottaa panttivangin. Tästä lähtee matkan alamäki… Leffan aikana tavataan hauskoja sivuhahmoja, kuten Vesa Vierikon esittämä “Eteläsuomen kovin jätkä” Ossi Kemppainen, ja vanhan Hurriganesfanin iloksi Remu Aaltosen esittämä harrikkamyyjä.
Esa ja Vesa – Auringonlaskun ratsastajat ei jätä ketään kylmäksi. Joko siitä ei tosiaan pidä yhtään, tai siitä pitää ihan kympillä. Täytyy sanoa, että nautittuna näin tylsänä maanantai-iltana, aivot narikassa, pidin itse todella paljon. Loistoviihdettä. Mäkelä ohjaa ihan hyvin, ja näyttelijät ovat hyviä. Myös henkilöhahmot ovat harvinaisen hauskoja. Leffa on kyllä toteutustavaltaan niin lähellä amerikkaa, että lähemmäs ei pääse menemättä sinne. No so what, tarvitaanhan tällaisiakin pläjäyksiä. Viihde-elokuvissa (jollainen Esa ja Vesa on henkeen sekä vereen), kuuluu olla räjähdyksiä, ampumista, varkaita, poliiseja, hyvää musiikkia, hauskoja sidekickejä, venäläisiä roistoja ja harrikoita. Kaikkia näitä “toimintaleffan perusaineksia”, joita minäkin jossain toisessa mielentilassa kutsuisin kliseiksi, hyödynnetään Esassa ja Vesassa.
Vaikka minäkin olen vakava elokuvaharrastaja, ja pidän useimmiten eniten elokuvallisestikin hyvistä elokuvista, niin välillä täytyy vaihtaa vapaalle ja tuulettaa aivoja. Siihen tarkoitukseen tämä pätkä sopii loistavasti. Älkää siis uskoko pahantahtoisia elitistejä. Esa ja Vesa on hauska elokuva, josta ainakin minä diggasin.
PS: Voi olla, että jonakin toisena päivänä olisin pitänyt leffaa ihan kurana. Onneksi näin sen sopivassa mielentilassa, positiivisia katselukokemuksia ei ikinä voi olla liikaa.
