Aleksi Salmenperä on tuntemattomuus. Tai oli ennen tätä elokuvaa. Elokuvaa ei uskoisi varsinaiseksi esikoisohjaukseksi, niin vahvaa ja aitoa ohjaus on koko elokuvan ajan. Aito on se sana, joka kuvaa leffaa muutenkin parhaiten. Aitoa näyttelijäntyötä, aitoja tunteiden ilmaisemista, aitoa rakkautta.
Venla (Minna Haapkylä) on elokuvan päähenkilö, omaa lasta kaipaava lapsettomuusklinikan työntekijä. Samalla klinikalla työskentelee myös Satu (aivan loistava Minttu Mustakallio), joka tykkää Venlasta vähän enemmän kuin yleensä työkaverista tykätään. Venlalla on myös mies Antero (K-P Toivonen), 35-vuotias pikaluistelija, joka ei halua lasta, vaikka kavereilla sellaisia jo onkin. Mitä tästä seuraa? Sen saa selville menemällä katsomaan tämän vahvan suomalaiselokuvan, yhden niistä, joka kannattaa nähdä.
Minttu Mustakallio on aivan valovoimainen herkän ystävän ja työkaverin roolissa, hän ymmärtää, auttaa ja polttaa samalla ketjussa tupakkaa (myös sisätiloissa). Tässä on näyttelijä, josta kuullaan vielä! Minna Haapkylä on herkkä ja kaunis, omassa epävarmuudessaan kieriskelevä ja myös niiiin aito, että oksat pois. Herkullisia sivuosia leffassa vilisee: Antti Raivio Anteron fysioterapeuttina ja kahden lapsen onnellisena(?) isänä, Haapkylän real life-puoliso Hannu-Pekka Björkman huolettomana vasektomialääkärinä ym. ym.
Käsikirjoitus ja ohjaus on osuvaa ja näyttelijäntyö niin luontevaa, että välillä jopa unohtaa katselevansa elokuvaa. Hämmentyneet ”niin” ja ”joo” -kommentit ovat suoraan oikeasta elämästä, sillä kuka todellisuudessa laukoo jatkuvasti täydellisiä kommentteja, jotka voisi sellaisenaan kopioida mihin tahansa kässäriin? Pikkuvirheitä leffasta toki löytyy, mutta ei häiritsevyyteen saakka.
Suosittelen elokuvaa nuorille, 3-kymppisyyksissään painiskeleville aikuisille sekä kaikille hyvän kotimaisen elokuvan ystäville (tosin oikeasti lapsettomille elokuva voi olla akuutissa vaiheessa liian rankkaa katsottavaa).
nimimerkki: Annukka
