Allekirjoittaneelle tuo suomalaisen törttöilyn wanhin esimerkki syntyi jo Ola Fogelbergin strippisarjakuvassa. Varmasti huono bisnestaju jurppi Fogelia kovasti ja aikoja myöhemmin kyseisen hattupään oikeudet siirtyivät Visa Mäkiselle. Tai ainakin hän saattoi käyttää niitä. Miksi niin kävi on Allekirjoittaneen tietämyksen ulkopuolella ja kyseinen elokuvantekijä Jumalan viha/armosta herätti Pekka Puupään (Esko Roine) eloon ja sen mukana Pätkä (Jaakko Kallio) ja kovapäinen Justiina (Kristiina Elstelä) nitkahtivat taas olemassaoloon.
Juonessa poliisikunta tarvitsee äkkiä lisämiehistöä ja se tarkoittaa kelpoisuusriman alkavan meteoriitiksi. Puupää rekrytoituu siis kissalan poikien koukkuseuraan ja ylikonstaapeli Pylväinen (Seppo Kolehmainen) pääsee näkemään miltä hulluus näyttää sieltä korkealta. Monenlaista törttöilyä, venkoilua ja sitä kaikista pelottavinta eli [I]sekoilua[/I] on luvassa ja ainakin Allekirjoittanut saattaa ongelmitta todeta Visa Mäkisen osaavan kopioida Armand Lohikosken työtä ilman minkäänlaista nykimistä tai möhläilyä. Se tarkoittaa elokuvan olevan silkkaa kuvakerronnallista ja käsikirjoituksellista kamaluutta sellaisella myötähäpeää ja kyllästymistä aiheuttavalla tavalla.
Vaikka leffa on kamala niin Esko Roine on moitteeton Puupää – pohjimmiltaan hyvää tarkoittava ja omat puutteensa tiedostava tollo joka mieluummin vain haahuilee elämänsä läpi. Kristiina Elstelä on yhtä selkeä Justiina joka potkii motivaatiota eteenpäin ja Jaakko Kallio ei niin paljoa näy Pätkänä että ukon pätevyyttä voisi arvioida. Anakronismien vastapainona on ajankohtansa perushenkilöstöä joka törkkää ison kontrastin roolituksiin. On kuitenkin jokseenkin sadistista mielihyvää aiheuttavaa huomata että Puupää on tollo ja aikojen kuluminen ei muuta sitä asiaa mihinkään suuntaan.
Kun elokuvallinen esikuva on (aiheesta) jäänyt mieleen löperösti tehtynä törttöilynä niin sen uusioversio ei omaa hyviä mahdollisuuksia olla mitään muuta. Lisätään yhtälöön massiivinen annos turvoketta ja “juoni” joka parhaimmillaan riittää vajaaseen tuntiin elokuvakerrontaa niin venyvä, laahaava ja ainoastaan omituiseksi anomaliaksi kelpaava elokuva nitkahtaa olemassaoloon ja Allekirjoittanut haaskasi aikaansa melkein [I]zwei Uhr[/I] kuten arjalaisten kielellä sanotaan. Puolisentoista meni elokuvaan ja loppu tämän tekstin toteuttamiseen.
