Mika Kaurismäki ei ole kovinkaan maineikas dokumentaristina, vaikka niitäkin hänen filmografiasta löytyy useampi. Elokuvan hän osaa tehdä ja aiheena on ehkä nykyhetken arvokkain suomalainen näyttelijä/viihdetaiteilija, Vesa-Matti Loiri.
Vesku Loiri (lempinimen alkuperä selvitetään) on siis itse pääroolissa ja Mika Kaurismäen ystävällisen ohjauksen alla hän aloittaa uransa alusta: Mikko Niskasen elokuvasta [movie]Pojat[/movie] ja vielä tarkemmin sen koe-esiintymisestä ja lakonisesti hän jäi sille tielle. Matkaan liittyy elokuvia, Teatterikorkeakoulu, työskentelyä TV:ssä ja luonnollisesti laulu-ura.
Rakenteeltaan Mika Kaurismäen dokumentti noudattaa elämäkertojen luotettua kaavaa: päähenkilö kulkee muistoissaan asianmukaisten paikkojen nykytilan läpi ja samalla katsojalle näytetään hänen silloista työtään. Ratkaisu ei loista omalaatuisuudella, mutta eipä toimivasta ratkaisusta pidä valittaa. Loirin itsensä karisma ja kokemus on täysin riittävä elokuvan kivijalaksi. Selväksi tulee miehen värikkäät vaiheet ja myös hänen omia näkökantojaan joista kuuluu työteliään taiteilijan nöyryys. Koko elokuvan ajan lähestytään nykyhetkeä ja kun se on saavutettu aletaan luoda selkeä viesti taiteilijasta. Ei ole Loiri enää hoikka eikä komea, mutta äänessä on voimaa ja katseessa kipinää. Sellaista pilkettä mikä ei katoa edes kuolemassa.
Mika Kaurismäki ei ehkä tee suurta mestariteosta genreen, mutta Vesku Loiri on aiheena silkkaa rautaa. Hänen herkkyytensä taiteilijana kuvastuu hänestä itsestään, Lapin erämaan yksinäisyydessä ja hänen urastaan näkyy suunnaton kyvykkyys. Vahvasta aiheesta varsin väritön dokumentti, mutta Vesku Loiri ei ole pelkkä viihdetaiteilija. Hän on hämmästyttävä.
