Tähdet kertovat: Tällaista oli tehdä Christopher Nolanin Tenetiä

Elokuva- ja TV-alan arvostetuimpiin lukeutuvan Deadline-julkaisun mukaan Christopher Nolanin uusin leffa on edelleen tarkoitus julkaista nyt heinäkuussa. Nolanin Tenet on kesäkauden odotetuimpia uutuuksia, vaikka elokuvan sisältö on iso mysteeri.

Edes Tenetin näyttelijät eivät olleet tarkkaan perillä siitä, mitä he olivat tekemässä. Esim. jo Nolanin vakiokaartiin kuuluva Michael Caine on kertonut, ettei hän tiedä edes, mitä elokuvan nimi tarkoittaa.

- [Nolan] on niin salamyhkäinen, ettei hän antanut minun lukea käsikirjoitusta. Minulla oli vain yksi kuvauspäivä ja omaa osuuttani koskevat sivut. Tein osuuteni John Davidin [Washington] kanssa, enkä ole sen jälkeen kuullut siitä mitään, Caine kuvaili kokemustaan viikkoja sitten.

Vaikka John David Washingtonilla on elokuvassa keskeinen rooli, hänellekään Tenet ei näyttäytynyt yksikertaisena elokuvana.

- Minulla oli joka päivä kysymyksiä. Mutta [Nolan] oli hyvin antelias, hän vastasi niihin hyvin rauhallisesti ja kärsivällisesti, hän toteaa. Washingtonin mainitsema anteliaisuus ei kuitenkaan ollut ylitsevuotavaa, sillä näyttelijä paljastaa myös seuraavaa:

- Se oli kiinnostavaa, koska saimme vain pieniä hippusia ja murusia tietoa - olin yllättynyt siitä, että [Nolan] oli halukas paljastamaan niitä elokuvasta ja pidin siitä, että hän teki niin.


Lähteet: Deadline, Digital Spy

Kuva: Warner Bros./ Tenet, 2020

R. Isoviita 03.06.2020 klo 20:46

Uusimmat uutiset

Näyttelijälegendan rasististen puheiden takia vaaditaan isoja muutoksia

John Waynen sanomisia pureksitaan yhä.

R. Isoviita

Ohjaaja Joss Whedonille syytteitä kelvottomasta käytöksestä

Kuoppaisen tien kokenut Justice League jälleen osana kohua.

R. Isoviita

Jurassic Park pomppasi yllättäen listakärkeen jälleen

Elokuvateatterien listoilla lukuisia merkkileffoja.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...