Leffateatterien sulkeminen sekoittaa palkintoperinteitä: valitsijoiden tulisi nähdä leffat kodin ulkopuolella

76 vuotta sitten ensimmäistä kertaa jaetut elokuva-alan huippupalkinnot, Golden Globet, tarvitsevat sääntömuutoksen. Valloillaan olevan koronavirusepidemia (covid-19) ravistelee palkinto-organisaatioita, sillä perinteisesti ne eivät ole hyväksyneet kilpasarjoihinsa sellaisia elokuvia, joita ei ole nähty teatterilevityksessä.

Kun lukuisat elokuvateatteriketjut ja pienemmät esityspaikat ovat kuitenkin sulkeneet ovensa yleisen turvallisuuden takia, levittäjät ovat alkaneet siirtää uutuuselokuvien ensi-iltoja joko myöhemmäksi tai poikkeuksellisen nopeasti suoratoistopalveluihin. Tämä on aiheuttanut päänvaivaa esim. Golden Globen taustaorganisaatiolle, Hollywood Foreign Press Associationille. Kultaisten maapallojen jakaminen organisaation aiempien sääntöjen mukaan voi aiheuttaa epäreilun tilanteen joillekin leffoille, sillä osa elokuvista joutuisi niiden mukaan automaattisesti pois kilpailusta, äänestäjän voidessa nähdä leffan vain suoratoistopalvelusta.

Kultaiset maapallot on päätetty siksi jakaa ensi vuonna joustavammin säännöin: kisaan hyväksytään myös leffat, joiden oli tarkoitus saada ensi-iltansa Los Angelesissa 15.3. - 30.4.20 välisenä aikana, mutta jotka päätyivät sen sijaan muuhun jakeluun. Tiedossa ei vielä ole, muutetaanko myös Oscar-kilpailun sääntöjä tässä erityistilanteessa. Oscar-mittelöihin voi osallistua mikä tahansa elokuva, jos se on ollut esityksessä Los Angelesin alueen kaupallisessa elokuvateatterissa vähintään viikon ajan.


Lähde: Variety

Kuva: HFPA/Golden Globes

R. Isoviita 27.03.2020 klo 14:37

Uusimmat uutiset