Game of Thrones -tekijät ulos Star Wars -projektista: pahat puheet alkoivat heti

30.10.2019 04:13

Game of Thrones -sarjan taustalta tunnetut David Benioff ja D. B. Weiss kertoivat lauantaina Austin Film Festival -tapahtumassa, ettei heillä ollut juurikaan kokemusta TV-sarjan luomisesta ennen Game of Thronesia. Weissin mukaan megasarja oli heidän elokuvakoulunsa. Rennossa ilmapiirissä lausuttujen kommenttien jälkeen THR raportoi Benioffin ja Weissin jättäneen Star Wars -projektin, johon heidät liitettiin yli vuosi sitten.

Kaksikon virallisen lausunnon mukaan he rakastavat Tähtien sotaa ja franchisen pariin pääseminen oli heille jännittävä kokemus. Heidän oli kuitenkin nyt luovuttava tästä projektista kovan aikataulunsa takia. Benioff ja Weiss ovat lyöneet lukkoon myös viisivuotisen miljoonasopimuksen Netflixin kanssa.

Julkisuuteen levisi pian tämän jälkeen epäilyjä, että Weiss ja Benioff olisivat itse asiassa saaneet potkut Star Wars -projektista, mikä ei tämän franchisen kohdalla olisi uutta. Tuottaja Kathleen Kennedy on kiirehtinyt kuitenkin vakuuttelemaan muuta.

– David Benioff ja Dan Weiss ovat uskomattomia tarinankertojia. Toivomme, että voimme saada heidät mukaan matkaan, kun he pystyvät kiireiltään keskittymään Star Warsiin, Kennedy toteaa omassa lausunnossaan.

Suuren yleisön keskuudessa Kennedyn sanoja ole kuitenkaan nielty aivan sellaisenaan. Monia vaikuttaa lisäksi harmittavan edelleen se, miten Game of Thrones päättyi. Sosiaalisessa mediassa Kennedyn lausunto onkin tulkittu kohteliaaksi, mutta hänen on arveltu olevan todellisuudessa vain tyytyväinen, etteivät Benioff ja Weiss jatka Star Wars -projektissa.

Lähteet: THR, Esquire, Deadline, We Got This Covered, Twitter

Kuva: ILM and Lucasfilm Ltd./Star Wars: The Rise of Skywalker, 2019

Lisää luettavaa