Eddie Redmayne kertoi Fantastic Beasts -leffasarjan tilanteesta

Kolmannen Ihmeotukset- eli Fantastic Beasts -elokuvan piti valmistua ensi vuodeksi, mutta näin ei tule käymään. Kuten jo alkuvuodesta kerroimme, Grindelwaldin rikosten odotettua heikompi menestys sai tuotantoyhtiön muuttamaan suunnitelmia kolmannen leffan suhteen.

Lisko Scamanderia elokuvasarjassa näyttelevä Eddie Redmayne on nyttemmin paljastanut, missä seuraavan Ihmeotukset-leffan kohdalla mennään.

- Meidän on tarkoitus aloittaa kuvaukset alkuvuodesta. Käsikirjoitus on edelleen työn alla, Redmayne toteaa CinemaBlend-sivuston haastattelussa.

Vaikka Redmayne samaan hengenvetoon mainitsee, ettei hän halua lipsauttaa elokuvasta julki mitään, mitä hän ei vielä saisi siitä sanoa, näyttelijä paljastaa kuitenkin jotain oleellista: J. K. Rowlingin käsikirjoituksen piti olla valmis jo aiemmin, mutta ilmeisesti kirjailija on tekemässä siihen yhä isoja muutoksia.


Lähde: CinemaBlend

Kuva: Warner Bros. /Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset, 2018

R. Isoviita 22.09.2019 klo 21:19

Uusimmat uutiset

Netflix perui Oscar-palkitun ohjaajan leffan – kuvausten piti alkaa ensi viikolla

Leffan oli tarkoitus perustua menestyskirjailija Knausgårdin elämään.

R. Isoviita

Jeremy Renner vastasi julkisuudessa esitettyihin koviin väittämiin

Näyttelijä on ollut ison ryöpytyksen keskellä.

R. Isoviita

The Batman: tämä leffasta tiedetään nyt

Kissanaisen näyttelijä on myös valittu.

R. Isoviita

Russell Crowe yliluonnolliseen jännitysleffaan

Luvassa pelon väristyksiä.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...