Brad Pitt avautui ongelmaisesta World War Z -jatko-osasta

Elävien kuolleiden maailmanlaajuista esiinmarssia katastrofiepidemiana käsittelevä World War Z ei tunnetusti päätynyt valkokankaille helpointa reittiä. Tälle Brad Pittin tuottamalle ja tähdittämälle leffalle piti tulla myös jatkoa, kiitos ensimmäisen elokuvan saaman hyvän vastaanoton. Niin ikään moniongelmainen jatko-osa pantiin kuitenkin alkuvuodesta jäihin.

Syy projektin hautaamiselle ei silti ilmeisesti ollut esim. kehno käsikirjoitus. Lisäksi elokuvan puikkoihin puhuttiin David Fincheriä, joka teki Pittin kanssa myös esim. Fight Clubissa. Uutta tieteisdraamaansa Ad Astraa markkinoimassa oleva Pitt valelee suolaa World War Z -jatko-osaa odottaneiden haavoihin:

- Meillä oli todella hyvä tarina, mitä [David Fincher] vaali. Se oli todella vahva tarina. Hän oli suunnitellut asioita, mitä ei vielä ole nähty.

Pitt lisää tähän lohdullisesti olevansa varma, että Fincher saa näkemyksensä julki lopulta jossain toisessa projektissa. World War Z -jatko-osan kehittely lopettamisen syyt ovat moninaiset. Eräs viimeisistä nauloista elokuvan kuvitteelliseen arkkuun oli levittämiseen liittynyt ongelma: Kiina, josta on tullut yksi suurista markkina-alueista myös Hollywood-leffoille, on kieltänyt zombie- ja kummitus-aiheisten rainojen levittämisen alueellaan.


Lähde: CinemaBlend

Kuva: Universal/World War Z, 2013

R. Isoviita 20.09.2019 klo 13:44

Uusimmat uutiset

Justice League -tuottaja vastaa näyttelijä Ray Fisherin syytöksiin

Fisher ilmaisi pettymystään ohjaaja Joss Whedonia kohtaan.

R. Isoviita

Näyttelijälegendan rasististen puheiden takia vaaditaan isoja muutoksia

John Waynen sanomisia pureksitaan yhä.

R. Isoviita

Ohjaaja Joss Whedonille syytteitä kelvottomasta käytöksestä

Kuoppaisen tien kokenut Justice League jälleen osana kohua.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...