De Niro syyttää ex-työntekijäänsä Netflixin katselusta

20.8.2019 13:52

Kohta myös The Irishman -elokuvassa nähtävä Robert De Niro on haastanut ex-työntekijänsä oikeuteen. Vielä keväällä De Niron omistamassa Canal Productions -tuotantoyhtiössä varatoimitusjohtajan toimessa ollut nainen käytti väitetysti yhtiön varoja omiin henkilökohtaisiin menoihinsa ja suoranaisesti tuhlasi työtunteja. Nyt häneltä vaaditaan 6 milj. dollarin korvauksia.

Syytetty sai työstään satojen tuhansien dollarien vuosipalkkaa, mutta se ei Varietyn haltuunsa saaman asiakirjan mukaan ollut hänelle tarpeeksi. Hänen väitetään mm. tuhlanneen yli 12 600 dollaria pelkästään yhteen ravintolaan kahden vuoden aikana sekä 32 000 dollaria takseihin ja Uberiin. Nainen erosi De Niron yhtiön palveluksesta itse toukokuussa, eikä ole myöntänyt syyllisyyttään.

Ex-varatoimitusjohtajan häpeämätön toiminta ei syytteen mukaan rajoittunut vain rahan tuhlaamiseen. Hänen kuvaillaan myös hukanneen ”tähtitieteellisen määrän aikaa” Netflixin katsomiseen. Esim. yksin viime tammikuussa hän piti katseluputken, jonka aikana hän ei suinkaan katsonut De Niron leffoja, vaan neljän päivän sisään 55 jaksoa Frendejä. Frendien jaksot kestävät n. 23 minuuttia, joten hänen onnistui kuluttaa niihin melkein vuorokauden.

Lähteet: Variety, The Guardian

Kuva: Warner Bros./Sub/Friends

Lisää luettavaa