Pennywise-näyttelijälle uusi rooli murhatarinasta

7.6.2019 23:38

Murhanhimoista Pennywise-klovnia Se-elokuvasarjassa näyttelevä Bill Skarsgård on kiinnitetty uuteen murha-aiheiseen elokuvaan. Tällä erää Skargård ei joutune piilottelemaan kuitenkaan vahvan meikin takana, kuten Pennywisen roolissa.

Skargårdin uusi rooli on tosipohjaisessa leffassa Gilded Rage. Se kertoo kuulun pankkiiri Thomas Gilbert vanhemman kuolemasta, mitä alkuun epäiltiin itsemurhaksi. Myöhemmin tutkimukset paljastivat, ettei Gilbert ollut riistänyt henkeä itseltään, ja hänen poikansa, Gilbert nuorempi, pidätettiin epäiltynä syylliseksi. Tämä väitti kuitenkin olevansa syytön.

Gilbert nuoremman rooli on juuri se, jota Skarsgård on valittu näyttelemään. Leffan ohjaa Charlie McDowell (mm. Dear White People), joka on myös käsikirjoittanut sen yhdessä Max Fryen (Foxcatcher) ja Justin Laderin (The Discovery) kanssa. Ennen Gilded Ragea Skarsgård nähdään kuitenkin Pennywisenä syyskuun alussa valkokankailla Se-leffasarjan toisessa osassa.

Lähde: Variety

Kuva: Warner Bros./Se, 2017

Lisää luettavaa