Mitä tulossa Marvelilta?

28.10.2018 18:09

Vaikka Guardians of the Galaxy Vol. 3:n tulevaisuus onkin epäselvä ohjaaja James Gunnin potkujen jälkeen, Marvel Studios on puuhaamassa paljon muuta. Captain Marvel, 1990-luvun puolelle sijoitettu seikkailu, on tulossa ensi-iltaan Suomessa 8.3.2019. Joitakin viikkoja sen jälkeen teatterikierroksensa aloittaa Avengers 4, odotettu jatko-osa, mikä selvittää, kuinka joukolle tuttuja sankareita kävi pelätyn Thanosin iskun jälkeen.

Myös Spider-Manin uusi versio, Tom Hollandin näyttelemä inkarnaatio, saa uuden seikkailun ensi vuonna. Tämän elokuvan virallinen nimi on Spider-Man: Far From Home. Ennakkotietojen mukaan elokuva linkittyy Avengers 4:n tapahtumiin jossain määrin.

Vuodelle 2020 Marvel Studios on aikatauluttanut Scarlett Johanssonin näyttelemän Black Widowin soololeffan. Hahmon syntytarinaa valottava raina saanee maailmanensi-iltansa toukokuussa 2020, kun taas The Eternals -nimellä kulkeva elokuva tullee ensi-iltaan saman vuoden lopulla. Se kuvaa aikaa miljoonia vuosia sitten, jolloin kosmiset yliolennot ottavat mittaa toisistaan.

Mitä tulee Guardians of the Galaxy Vol. 3:een, sen ensi-iltapäivämäärä on siirretty hamaan tulevaisuuteen. Leffasarjan näyttelijöistä esim. Karen Gillan on todennut hiljattain, että hän arvelee kolmannen osan olevan tulossa, ja siitä käydään keskusteluja kulisseissa. Hänen kollegoistaan Chris Pratt solmi odottelun ajaksi jo sopimuksen toisesta roolista. Erään huhun mukaan studio etsisi Gunnin korvaajaksi naispuolista ohjaajaa, mutta virallista listaa mahdollisista ohjaajaehdokkaista ei ole kerrottu julkisuuteen.

 

Lähteet: CinemaBlend, That Hashtag Show, We Got This Covered

Kuva: Marvel Studios/Captain Marvel, 2019

Lisää luettavaa