Chris Evans jatkaa Captain American jälkeen pienemmällä ruudulla

Captain Americaa Marvelin Avengers-elokuvissa näyttelevää Chris Evansia ei tulevaisuudessa nähdä enää samassa sankariroolissa. Poikkeuksen tähän tekee ensi vuonna elokuvateatterikierrokselle tuleva, vielä vailla virallista nimeä oleva Anthony ja Joe Russon ohjaama Avengers-seikkailu, ns. Avengers 4. Evans on puhunut roolistaan luopumisesta jo pidemmän aikaa.

- Sitä haluaa hypätä junasta ennen kuin ne tuuppaavat sinut siitä ulos, Evans muotoili jo maaliskuussa The New York Timesille.

Edellinen Avengers-leffa jätti koko Marvelin sankarijoukon pahaan pulaan: suuri osa tutuista hahmoista näytti jopa siirtyvän ajasta ikuisuuteen monen fanin järkytykseksi. Vasta Avengers 4:ssä kuitenkin paljastuu, miten hahmojen kävi.

Evansille seuraava askel on jo hyvin selvä. Hänet on kiinnitetty uusien Apinoiden planeetta -elokuvien tuottajan luomaan televisiojännäriin nimeltä Defending Jacob. Se kertoo teini-ikäisen pojan isästä, jonka poikaa syytetään murhaajaksi.

Defending Jacob julkaistaan näillä näkymin Applen iTunesin kautta.


Lähteet: The New York Times, Business Insider, Screen Daily

Kuva: Disney/Marvel/ Captain America: Civil War, 2016

R. Isoviita 23.09.2018 klo 16:44

Uusimmat uutiset

Jokerin vanavedessä: studio harkitsee erilaista Teräsmies-leffaa

Lisää DC-tarinoita valkokankaille.

R. Isoviita

Iso teatteriketju järjestää Star Wars -maratonin, joka todella kysyy kuntoa

Jää silti kakkoseksi Marvel-putkelle.

R. Isoviita

Netflix perui Oscar-palkitun ohjaajan leffan – kuvausten piti alkaa ensi viikolla

Leffan oli tarkoitus perustua menestyskirjailija Knausgårdin elämään.

R. Isoviita

Jeremy Renner vastasi julkisuudessa esitettyihin koviin väittämiin

Näyttelijä on ollut ison ryöpytyksen keskellä.

R. Isoviita

The Batman: tämä leffasta tiedetään nyt

Kissanaisen näyttelijä on myös valittu.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...