Watchmenin uutta versiota kuvataan ehkä jo ensi vuonna?

Vartijat- eli Watchmen-sarjakuvan elokuvaversio saavutti elokuvateatterit vuonna 2009. Vaikka sille ei jatko-osaa tehtykään, Alan Mooren ja Dave Gibbonsin sarjakuva kiinnostaa edelleen niin paljon, että Watchmen halutaan muokata TV-sarjaksi. Vahvistamattomien tietojen mukaan sen kuvaukset alkavat mahdollisesti jo keväällä 2018.

Ohjaaja Zack Snyder vastasi Watchmen-leffasta, mutta sarjaa kehittelee hänen sijastaan Damon Lindelof, eli sama henkilö, jonka kirjoittajantaitoja on todistettu mm. sarjoissa Lost ja The Leftovers sekä elokuvissa Star Trek: Into Darkness ja World War Z. Viime viikollaInstagram-palvelussa julkaisemassaan viestissä Lindelof mainitsee työskentelevänsä edelleen pilottijakson käsikirjoituksen kanssa, mikä viitanne juuri Watchmen-sarjaan. Kyseessä tuskin on silti ensimmäinen käsikirjoitusversio, sillä sarjasta on huhuttu jo muutamia vuosia.

Lindelofin sarjalta, joka näillä näkymin julkaistaan HBO:n kautta, ei välttämättä kannata odottaa Snyderin elokuvan tyyliä ja lähestymistapaa. Loppuvuodesta THR:lle antamassaan haastattelussa kirjoittaja kuvaili Watchmenin olevan ajankohtaisempi nyt kuin sarjakuvan julkaisuaikaan.

- Nämä ovat vaarallisia aikoja ja me tarvitsemme vaarallisia sarjoja, Lindelof muotoili.


Lähteet: Variety, Den of Geek, Instagram

Kuva: DC Comics

R. Isoviita 30.12.2017 klo 16:01

Uusimmat uutiset

The Mummy oli floppi, mutta Universalilla halutaan jatkaa monsterirainoja

Nimekkäät tekijät uuden kauhun pariin.

R. Isoviita

Fargo- ja Legion-ohjaaja uuden Star Trekin puikkoihin

Jo kuopatuksi epäilty leffaprojekti osoittaa elonmerkkejä.

R. Isoviita

Jack Nicholson -klassikon jatko vireillä Netflixille

Alkuperäisen leffan käsikirjoittaja mukana.

R. Isoviita

Parjatun Justice Leaguen julkaisematon Snyder Cut -versio jälleen pinnalla

Näyttelijätähdet pyytävät leffan julkaisua.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...