Blade Runner -jatko-osa tuo tullessaan isosti herkkua

Ridley Scottin tieteisklassikko Blade Runnerille on toivottu jatkoa 1980-luvun alusta. Fanikunnan suuri toive täyttyy lokakuun alussa myös Suomessa. Mutta jatko-osa vaikuttaa ennakkotietojen mukaan jopa ehkä nuo toiveet ylittävältä elokuvalta.

Vaikka uuden elokuvan juonesta ei ole haluttu juuri hiiskua, ja sen näyttelijöistäkin tiedetään vain lähinnä se, että Ryan Gosling esittää pääroolia, Harrison Ford palaa Deckardiksi vuosikymmenien jälkeen ja Krista Kosonen näyttelee elokuvassa pientä sivuroolia, Varietyn saamien tietojen mukaan leffa on ainakin pitkä. Trailerien perusteella ensimmäisen osan sateiseen kaupunkimiljööseen palataan, mutta jos Blade Runner kesti leikkausversiosta riippuen n. pari tuntia, Blade Runner 2049 viipyy niissä maisemissa ruhtinaalliset kaksi ja puoli tuntia - ennen lopputeksteihin siirtymistä.

Jos tässä ei vielä ole nannaa tarpeeksi, elokuvan tunnelmaan voi virittäytyä uuden lyhytelokuvan kautta. Ridley Scottin poika Luke Scottin ohjaama 2036: Nexus Dawn vihjaa, mitä on tapahtunut Blade Runnerin ja Denis Villeneuven ohjaaman Blade Runner: 2049:n välivuosina. Tämän jälkeen on tulossa vielä kaksi muuta lyhytelokuvaa.


Lähteet: Veriety, Collider, EW

Kuva: Scott Free Productions

R. Isoviita 30.08.2017 klo 23:01

Uusimmat uutiset

Marvel-ohjaaja valaa uskoa faneihin viivästysten keskellä

Useat elokuvat ovat saaneet uuden ensi-iltapäivän pandemian takia.

R. Isoviita

Odotitko Indiana Jonesin paluuta tai The New Mutantsia? Disney päivitti julkaisukalenteriaan

Hattu pysyy telineessä, mutantit kätköissään.

R. Isoviita

Amerikkalaisstudio tarjoaa leffafriikeille erityisnäytöksiä verkossa

Focus Features aloittaa maanantaispesiaalit.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...