Ensimmäiset vaikutelmat Batman v Superman -leffasta

22.3.2016 13:58

Huomenna myös Suomessa ensi-iltaan tuleva Batman v Superman: Dawn of Justice jatkaa Teräsmiehen tarinaa siitä, mihin Man of Steel supersankarin jätti. Elokuva palauttaa valkokankaille myös ei-animoidun Batmanin, nyt ensimmäistä kertaa Ben Affleckin näyttelemänä. Sankarien mittelöä on odotettu kuin uutta auringonnousua, mutta sen onnistumista elokuvana on epäilty kansan syvissä riveissä mm. juuri Ben Affleckin roolittamisen jälkeen.

Pieni osa yleisöstä ja kriitikoista on jo saanut tilaisuuden nähdä Batman v Superman -elokuvan Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Tuotantoyhtiö Warner Bros. on vaatinut kriitikoita pysymään vielä vaiti näkemästään, mutta Twitterissä on jo levinnyt ns. tavallisten katsojien kommentteja elokuvasta.

@ThatsMrTomNolan kuvailee leffaa sanoin: ”Ei hyvä. Ei mahtava. Huikea.” @commissionerleon puolestaan ylistää elokuvaa seuraavasti: ”[K]unnioitusta seisaaltaan sisuksiapuristavan tunteellisen cliffhangerin jälkeen. [P]aras supersankaritoimintaleffa koskaan. [P]aras genren leffoista ainakin viiteen vuoteen.”

Monilta kommentoijilta positiivista palautetta on saanut erityisesti Gal Gadot’n näyttelemä Wonder Woman, mutta esimerkiksi @_haveyoumetTedin sanat helpottanevat niiden oloa, joilla on epäilyksiä Ben Affleckin suhteen: ”Oiii ja olin oikeassa Ben Affleckista, hän on huikea Batman.” Melkein samoilla linjoilla on @Pat_JG: ”Affleckin Bruce Wayne saattaa olla paras tähän mennessä.”

Vähemmän mairittelevaa palautetta elokuvasta on jakanut BuzzFeed-palvelun toimittajana työskentelevä Daniel Toy, joka on niin ikään Twitterissä luonnehtinut elokuvaa enimmäkseen tylsäksi sekasotkuksi. Toyn mielipide vaikuttaa kuitenkin tällä hetkellä olevan vain pisara meressä. Koko totuus valkenee suurelle yleisölle vasta huomenna ja samalla saadaan osviittaa siitä, jaksaako Batman v Superman -raina ehkä kattaa kustannuksensa. Elokuvan tekeminen on maksanut Latino Review’n mukaan jopa huimat 410 miljoonaa dollaria.

Lähteet: Twitter, The Telegraph, Latino Review

Kuva: SF Film

Lisää luettavaa