Harry Potter on yhä voimissaan

31.7.2014 16:43

Viimeinen Harry Potter -elokuva, Harry Potter ja kuoleman varjelukset: osa 2 nähtiin valkokankailla vuonna 2011, mutta Tylypahkassa ja sen ympäristössä tapahtuu edelleen. Kirjailija J.K. Rowlingin luoma velhojen maailma on yhä monien mielenkiinnon kohteena. Tämä mielenkiinto on jopa niin suurta, että Warner Bros. on hiljattain pannut pystyyn kahdella mantereella toimivan franchise-tiimin pelkästään Harry Potterin takia.

Käytännössä tuo ei vielä tarkoita, että Warner Bros. tekisi uutta Harry Potter -elokuvaa. Mutta jo aikaisemminkin on tiedotettu, että Rowlingin Potter-universumiin sijoittuva kirja Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on kääntymässä elokuvaksi vuoteen 2016 mennessä. Franchise-tiimistä uutisoinut ScreenDaily kertoo nyt perustetun tiimin tarkoituksen olevan kehittää Harry Potter -brändiä ja työskennellä mm. kirjailija Rowlingin oman tiimin kanssa tiiviisti. Rowling puolestaan on aktiivisesti kirjoittanut lisää Harry Potter -materiaalia mm. PlayStation Home -peliyhteisöön linkitettyyn Pottermore-virtuaalimaailmaan.

Joitakin viikkoja sitten avattu uusi Harry Potter-matkailukohde ja jalkapallon maailmanmestaruuskisojen aikaan julkaistu uusi Harry-tarina saivat innokkaimmat jo toivomaan yhdeksättä Potter-leffaa tutulla näyttelijäkaartilla, mutta toistaiseksi sellaista ei ole varmasti luvattu. Lisäksi esimerkiksi Harrya näytellyt Daniel Radcliffe on pyrkinyt jättämään hahmon taakseen hakeutumalla aivan toisenlaisiin rooleihin. The Guardianille antamassaan haastattelussa Radcliffe huomauttaa myös, että Rowlingin tuoreimpiin Potter-tarinoihin kuuluvassa novellissa Harry on jo alkuperäistä näyttelijäänsä kymmenen vuotta vanhempi.

Sekä Lontoossa että Kalifornian Burbankissa toimiva Harry Potter Global Franchise Development on silti jo nimensäkin myötä tiimi, joka tuskin jättää harkitsematta vakavasti yhtään uutta ehdotusta juuri Harry Potterin ympärille keskittyvästä elokuvasta tai tv-sarjasta. Rohkelikkojen tuvan velhon seikkailuja on mahdollista nähdä tulevaisuudessa myös näytämöllä, sillä Lontoon West Endiin on valmistumassa Harry Potter -näytelmä.

Kuva: Harry Potter ja Azkabanin vanki/Sandrew Metronome

Lisää luettavaa